Mielipide    |   Lukijan mielipide

Espoon kulttuurikeskusta Tapiolassa ei saa tärvellä

Kulttuurikeskuksen vakiintunutta toimintaa ei saa tehdä mahdottomaksi Kaupunginteatterin sisäänkäynnillä ja aulapalveluilla.

Espoon kaupungin johto on päättänyt, että Espoon kaupunginteatterille rakennetaan tilat Tapiolassa sijaitsevan Kulttuurikeskuksen yhteyteen sen laajennuksen ja ­peruskorjauksen yhteydessä. Aiempi päätös teatteritalon rakentamisesta sille kaavoitetulle tontille Tapiolassa niin sanotun Vesiputoustalon edustalle on peruttu, ja Espoolle tehdään teatteritalon sijasta kellariteatteri.

Teatterille varattu tontti lienee ollut kaupungin johdon mielestä liian arvokas teatteritalolle. Jos päätetystä paikasta olisi pidetty kiinni ja ryhdytty heti toimeen, Espoolla olisi pystyssä arvonsa mukainen teatteritalo edustavalla paikalla.

Kulttuurikeskuksen peruskorjaus- ja laajennustarvetta on esitelty syynä uuden teatteritilan liittämiseksi Kulttuurikeskuksen yhteyteen. Nämä toimenpiteet eivät ole vielä ajankohtaisia. 30-vuotias Kulttuurikeskus ei ole vielä suuren peruskorjauksen tarpeessa. Talon mahdolliset laajennustarpeet (kirjasto, musiikkiopisto) voidaan hyvin ratkaista muilla tavoilla.

Uutta teatteritilaa koskeneen arkkitehtuurikilpailun voittaneen Uusikuu-ehdotuksen piirustukset, joiden mukaan teatteritila sijoitetaan maan alle kulttuuriaukion pohjoislaidalle, ovat olleet nähtävinä. Ehdotus on saanut paljon kritiikkiä. Kritiikki on voimakkaimmin kohdistunut teatterin sisäänkäynnin yhdistämiseen Kulttuurikeskuksen pääsisäänkäyntiin.

Teatteri tarvitsee välttämättä oman sisäänkäynnin kaikkine tarvittavine aputiloineen. Kulttuurikeskuksen vakiintunutta toimintaa ei saa tehdä mahdottomaksi Kaupunginteatterin sisäänkäynnillä ja aulapalveluilla. Perusteltu kritiikin kohde on myös puuttuminen Kulttuurikeskuksen ulko- ja sisärakenteisiin sekä Kulttuuriaukion että varsinkin keskusaltaan puolella. Sinne aiotaan tehdä kirjastolle uusi sisäänkäynti ja ulko­terassi. Jo talon arkkitehdin, ­Arto Sipisen tekijänoikeudet luomukseensa sekä talon tuleva suojelupäätös tekevät nämä muutokset mahdottomiksi.

Teatteritilan jatkosuunnittelun edistymisestä ei ole kaupungin taholta kuulunut mitään. Suunnitelman mukaan uusi teatteritila olisi käytössä vuonna 2025. Edessä on kuitenkin vielä monta kaava- ja luottamusmieskäsittelyä valituksineen ennen kaupunginvaltuuston lopullista rakentamis­päätöstä. Yhdet kuntavaalitkin ehditään käydä sitä ennen.

Osmo Pylvänäinen

Espoon kulttuurikeskuksen johtaja vuosina 1987–2000

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    4. 4

      Monet suomalaislapset syövät liikaa nitriittiä: ”Jos lapset itse saisivat valita, makkararuokia olisi enemmän”

    5. 5

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    6. 6

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    7. 7

      Koirat tappoivat raskaana olleen naisen Ranskassa

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      HS-analyysi: Poliisi ajaa tutkintojensa salausta tavalla, joka liikkuu lain rajamailla – ”Aivan liian pitkälle menevää salaamista”, sanoo professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    8. 8

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      Leif Salmén on kuollut – Kollegat muistelevat: ”Television vaalitenttien vetäjänä yksi parhaimmista ja tiukimmista, kenties ikinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää