Mielipide

Pohjoismaiden ministerit yhteisessä mielipidekirjoituksessa: Naisten oikeus tehdä omaa kehoa koskevia päätöksiä on yhä monissa maissa uhattuna

Olemme syvästi huolissamme siitä, että oikeus tehdä omaa kehoa koskevia tietoon perustuvia päätöksiä on yhä uhattuna monissa maissa.

Pohjoismaiden vauraus ja korkea elintaso eivät perustu pelkästään metsäteollisuuteen, maatalouteen, teknologiaan tai runsaisiin kala- ja öljyvaroihin.

Pohjoismaissa naisilla on vuosikymmenten ajan ollut yhtäläiset oikeudet ja maksuton koulutus sekä mahdollisuus ehkäisyyn ja turvalliseen, lailliseen aborttiin. He voivat jäädä vanhempainvapaalle varsin pitkäksi aikaa ja sen jälkeen viedä lapsensa kohtuuhintaiseen julkiseen päivähoitoon.

Lainsäädäntö turvaa mahdollisuuden vanhemmuuden ja työuran yhdistämiseen. Naisten aseman ja oikeuksien vahvistaminen ja edistäminen ovat olleet elintärkeitä yhteiskuntiemme kehitykselle: niiden ansiosta maidemme koko väestö on voinut osallistua työelämään ja talouksiemme rakentamiseen.

Sukupuolten tasa-arvon sosiaaliset ja taloudelliset hyödyt ovat hyvin tiedossa. Tästä huolimatta maailmassa on satoja miljoonia naisia, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää nykyaikaisia ehkäisymenetelmiä, mistä seurauksena voi olla ei-toivottu raskaus. Joka päivä noin 33 000 tyttöä päätyy lapsimorsiameksi, ja joka päivä 830 naista kuolee synnytyksessä tai ehkäistävissä olevien, raskauteen liittyvien komplikaatioiden tai vaarallisten aborttien takia.

Monissa maissa oikeus päättää omasta kehosta on edelleen kiistanalainen, vaikka tästä periaatteesta päästiin kansainväliseen sopimukseen jo 25 vuotta sitten. Vuonna 1994 Kairossa pidetyssä kansainvälisessä väestö- ja kehityskonferenssissa (ICPD) 179 hallitusta päätti, että kaikkien ihmisten – olivatpa he nuoria tai aikuisia, naimisissa tai naimattomia – olisi voitava päättää, haluavatko he perustaa perheen ja milloin. Yhteinen näkemys oli uraauurtava. Se toi ihmisoikeudet ja sukupuolten välisen tasa-arvon kestävän kehityksen ytimeen, ja maailma oli asiassa yksimielinen.

Kansainvälinen yhteisö kokoontuu pian uudelleen Nairobissa viettämään ICPD:n 25-vuotisjuhlaa ja viimeistelemään Kairossa aloitettua työtä. Kenian, Tanskan ja Yhdistyneiden Kansakuntien väestörahaston (UNFPA) isännöimään kokoukseen osallistuu valtionpäämiehiä, ministereitä ja virkamiehiä, kansalaisyhteiskunnan, yksityisen sektorin ja tiedeyhteisön edustajia sekä nuoria pohtimaan ja päättämään, miten työtä voidaan viedä eteenpäin.

Olemme syvästi huolissamme siitä, että oikeus tehdä omaa kehoa koskevia tietoon perustuvia päätöksiä on uhattuna monissa maissa. Laaja-alaista seksuaalikasvatusta, oikeutta turvalliseen ja lailliseen aborttiin ja hlbti-ihmisten yhtäläisiä oikeuksia vastustetaan voimakkaasti. Näitä oikeuksia puolustavien määrä lisääntyy kuitenkin koko ajan, ja hallituksemme ovat edelleen sitoutuneita työskentelemään yhdessä heidän kanssaan asian edistämiseksi.

Kuvitelkaamme maailma, jossa kiistat näistä kysymyksistä on saatu ratkaistuksi ja jossa voisimme sen sijaan keskittyä siihen, mitä saavutamme toteuttamalla täysimääräisesti jokaisen oikeutta päättää omasta kehostaan.

Kehitysmaissa vältettäisiin joka vuosi 67 miljoonaa ei-toivottua raskautta, jos naisilla ja nuorilla olisi mahdollisuus käyttää nykyaikaista ehkäisyä. Lapsiavioliitot loppuisivat, ja kattavan seksuaalisuuskasvatuksen ansiosta nuoret voisivat tehdä tietoon perustuvia valintoja kehostaan ja elämästään ja toteuttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Tytöillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet saada koulutuksensa päätökseen, löytää mielekästä ja palkallista työtä ja osallistua yhteiskuntaan tasavertaisesti poikien kanssa.

Tällaisen maailman me haluamme.

Naisten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen on enemmän kuin yksittäinen tavoite; se on edellytys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.

Me Pohjoismaat – Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi – tuemme edelleen voimakkaasti seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia, niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.

Emme voi hyväksyä sitä, että naisia vielä tänä päivänä kuolee synnytykseen, emme voi hyväksyä sitä, että lapsia edelleen pakotetaan avioliittoon, emmekä voi hyväksyä sitä, että miljoonat naiset ja tytöt edelleen joutuvat pelkäämään ei-toivottua raskautta. Lähdemme Nairobin konferenssiin saattaaksemme loppuun tämän keskeneräisen asian.

Peter Eriksson

kehitysyhteistyöministeri, Ruotsi

Rasmus Prehn

kehitysyhteistyöministeri, Tanska

Ville Skinnari

kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri, Suomi

Gudlaugur Thór Thórdarson

ulkoministeri, Islanti

Dag-Inge Ulstein

kehitysyhteistyöministeri, Norja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    2. 2

      HS-analyysi: Postin työehto­sotku on Sdp:n painajainen

      Tilaajille
    3. 3

      Lumilautamerkki Burtonin perustaja Jake Burton Carpenter on kuollut

    4. 4

      Kirjolohifileitä vedetään kaupoista valmistusvirheen takia, ilmoittavat Lidl ja SOK – Tuotteita on myyty koko Suomessa

    5. 5

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    6. 6

      Venäjän duuma sääti kaksi uutta lakia: Uusiin puhelimiin on asennettava pakollisia venäläisiä sovelluksia ja yksilöitä voidaan julistaa ”ulkovallan agenteiksi”

    7. 7

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    8. 8

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    9. 9

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    10. 10

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    5. 5

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    6. 6

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    7. 7

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    8. 8

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus

      Tilaajille
    9. 9

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta

    10. 10

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää