Eriarvoistuminen uhkaa lapsen oikeuksia

Kolmenkymmenen viime vuoden ajan lasten hyvinvointi on noussut maailmalla kohisten: pienten lasten kuolleisuus on puolittunut, ja alakoulua käyvien lasten määrä on lisääntynyt 40 prosenttia.

Suomessakin on kiritty. Vastasyntyneiden elinajanodote on kasvanut selvästi, ja sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on pienentynyt.

Myös lasten osallisuutta on kehitetty vahvasti. Koulujen oppilaskunnista on tullut pakollisia, ja lapsia kuullaan sekä viranomaispäätöksiä tehtäessä että kokemusasiantuntijoina palveluja suunniteltaessa.

Hyvästä kehityksestä voi paljolti kiittää 30 vuotta täyttävää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, maailman laajimmin hyväksyttyä ihmisoikeussopimusta. Se on tehnyt lapsen hyvinvoinnista valtioita sitovan velvoitteen. Sopimus edellyttää, että lapset otetaan huomioon päätöksenteossa ja toimijoina. Lapsi tulee nähdä tekijänä, ei vain tekemisen kohteena.

Vaikka lapset voivat keskimäärin paremmin kuin koskaan, lapsen oikeuksien sopimus ei ole onnistunut parantamaan kaikkein köyhimpien lasten asemaa. Epätasa-arvon kuilu jatkaa syvenemistään kaikkein köyhimpien ja rikkaiden välillä. Aseelliset konfliktit, lisääntynyt pakolais- ja siirtolaisliikehdintä sekä nouseva muukalaisviha osuvat nekin kovimmin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin.

Koko maailmassa köyhimpien perheiden lapset kuolevat keskimäärin kaksi kertaa todennäköisemmin alle 5-vuotiaina kuin varakkaimpien perheiden lapset. Köyhän perheen lapsi jättää yläkoulun kesken seitsemän kertaa todennäköisemmin kuin rikkaan perheen lapsi.

Sosioekonomiset ääripäät ovat Suomessakin jälleen vuosikymmenten lähentymisen jälkeen repeämässä. Koulumenestys, elämisen taidot ja hyvinvointi siirtyvät menestyvältä sukupolvelta toiselle, kun taas henkinen, fyysinen ja materiaalinen pahoinvointi kasautuvat samoihin perheisiin. Joka neljäs ennen teini-ikää lastensuojelusyistä kodin ulkopuolelle sijoitettu lapsi on kokenut vanhempansa kuoleman.

Pahoinvoivien perheiden lasten asema on usein sosiaalisesti heikko. Ei ole ketään, joka tukisi tai kannustaisi elämässä eteenpäin. Kokemus yksinäisyydestä ja epäluottamuksesta on läpitunkeva ja lamauttava.

Kun lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin vuonna 1989, maailma oli toisenlainen. Kylmä sota oli päättymässä, Berliinin muuri oli juuri murtunut, ja Etelä-Afrikan apartheid veti viimeisiä henkosiaan. Tuolloin valtiot pyrkivät kaikin tavoin toimimaan liennytyksen ja yhdentymisen hengessä. Lapset haluttiin nähdä maapallon yhteisenä voimavarana, johon investoiminen johtaisi turvallisempiin ja oikeudenmukaisempiin yhteiskuntiin.

Nyt eletään kovin erilaista aikaa. Maailma kärsii pitkittyneistä konflikteista, ennätyksellisestä määrästä pakolaisia ja siirtolaisia, kansallismielisyyden noususta ja rajojen sulkemisesta. Ne syventävät eriarvoisuutta maiden välillä ja maiden sisällä. Syvenevä eriarvoisuus tarkoittaa monille lapsille niin huonoja lähtökohtia, että epätasa-arvon kiinni kurominen käy mahdottomaksi.

Lapsuuden haitallisilla kokemuksilla on selvä yhteys aikuisuuden vakaviin terveysongelmiin ja elämänhallinnan vaikeuksiin. Turvattomat aikuiset kasvattavat turvattomia lapsia ja turvattomat perheet turvattomia yhteiskuntia.

Ei riitä, että lapset voivat keskimäärin hyvin. Lapsen oikeuksien sopimuksen voima on ulotettava jokaiseen lapseen.

Sopimus ei elä ilman toteuttajiaan. Suomen on toimittava pontevammin ihan jokaisen lapsen puolesta. Suomen pitää ottaa päätöksenteossaan huomioon ensisijaisesti lapsen etu, kuten sopimus edellyttää.

Perhepolitiikan keskiöön on nostettava työmarkkinoiden sijaan lapset ja perheet. Köyhistä lapsiperheistä pitää tulla koko yhteiskunnan asia, ja heistä tulee huolehtia aiempaa kokonaisvaltaisemmin ja kestävämmin.

Pakolais- ja siirtolaislasten osalta on tehtävä ratkaisuja nopeammin ja vastuullisemmin. Kehitysyhteistyön painopisteenä tulee olla kestävä kehitys. Sitä rakentavat lapset ja perheet, ei Suomen oma etu.

Suomella on kaikki edellytykset toteuttaa nämä sopimuksen velvoitteet ja olla näin lapsen oikeuksien edistäjänä kokoaan selvästi suurempi maa.

Inka Hetemäki ja Elina Pekkarinen

Hetemäki on ohjelmajohtaja Suomen Unicefissa. Pekkarinen on lapsiasiavaltuutettu.