Mielipide    |   Kolumni

Suomi jättää jäljen täällä käyviin venäläisiin, ja usein jälki on myönteinen

Verkostojen rakentaminen Venäjälle vaatii aiempaa enemmän vaivaa, uusia ideoita ja kykyä pitkän aikavälin ajatteluun.

Kun kirjani Stalin ja Suomen kohtalo ilmestyi lokakuussa venäjäksi, kustantaja järjesti Moskovan suureen Biblio-Globus-kirjakauppaan tilaisuuden. Ennen sen alkua lähestyi iäkäs mies.

”Minun nimeni on Valeri Šilov.” Hauska mukaelma, tuskinpa tahaton. My name is Bond. James Bond. Sanoin, että nimi on arkistoista tuttu.

”Toivottavasti siellä on pelkkää hyvää.”

Sitä sopii toivoa. Šilov palveli Suomessa viitisentoista vuotta KGB:n poliittisen tiedustelun upseerina. Monen vaikuttajan tuttu on viime vuosina usein mainittu Jukka Rusin hoitajana. Nyt vanha mies näytti siistiltä ja säyseältä, mutta aikoinaan käytettiin sellaistakin lempinimeä kuin Sika-Šilov. Toki silloin meni kurkusta alas kymmeniä litroja, mutta nimittelyyn saattoi vaikuttaa myös etunojainen käytös. ”Etkö sinä yhtään pelkää mitään?” hän tokaisi virkamiehelle, joka oli hoitamassa Suomen lain säätämää tehtäväänsä. Se oli vuonna 1973.

Kyselin alan miesten kuulumisia, lausumatta kolmea kirjainta, ettei aleta siitä inttää. Albert Akulov elää sisulla, vaikka pian mittariin tulee jo 90 vuotta.

Saako ottaa kuvan ja näyttää tutuille? Šilov empi, mutta veti sitten luunsa kasaan ja sipaisi trimmattuja kaartinupseerin viiksiään. Saattajana ollut keski-ikäinen poika mutisi jotain ja vetäytyi sivuun. Puhui muuten sujuvaa amerikanenglantia.

Helsingin-veteraanit pitävät Venäjällä yhteyttä. Muualla palvelleet KGB:n miehet ovat muistelleet viraston Suomi-mafiaa: persoja viinan ja saunan perään, ei keikarointia vaan nukkavierut puvut, viihtyivät keskenään ja puhuivat usein toisilleen suomea. Samanlaisia verkostoja on muillakin aloilla.

On selvää, että suomen taitajia voidaan käyttää ja on käytetty vihamielisiin tarkoituksiin, kuten histo­rian vääristelyyn. Äskettäin vedettiin jälleen kerran esiin suomalaisten jatkosodan aikaiset leirit Itä-Karjalassa. Kohussa oli selvästi käskytys ylempää, suunnittelua ja aikataulutusta, ideana töhriä talvisodan 80-vuotispäivää.

Mutta asiassa on toinenkin puoli. Kun Venäjällä on Suomen-kävijöitä ja kielen puhujia, ei se voi olla pelkästään kielteistä. Sen verran on syytä itsetuntoon, että voimme uskoa vaikutukseen myös toiseen suun­taan. Gallupeissa suuri osa venäläisistä näkee Suomen myönteisessä valossa. Monet ovat käyneet ja nähneet.

Perinteisesti Venäjällä voi kullakin olla kaksi mielipidettä samasta asiasta. On virallinen linja, jota käytetään kuin pikkutakkia ja kravattia. Keit­tiön pöydän ääressä ne riisutaan ja aletaan puhua todempaa.

Kekkonen yritti soveltaa tätä jopa Staliniin. Eikö herra generalissimuksen sydämessä olekin pieni lämmin sopukka Suomelle? Stalin vastasi: suomalaiset ovat rehellisesti maksaneet sotakorvauksia sen, mitä on sovittu. Jos näin jatkuu, menee hyvin.

Realiteetit ja edut edellä menee nykyinenkin johto. Ei silti ole merkityksetöntä, että Vladimir Putin muistelee nyt jo lämmöllä arkkipiispan rajua taklausta pallokentällä Turussa. Putinin KGB-kollega Sergei Ivanov näyttää Helsingin-kokemuksen pohjalta yhä vaivihkaa hoitelevan Suomen suuntaa, vaikkei se var­sinaiseen virkaan juuri kuulukaan.

Kauaskantoisempaa on kuitenkin se, mitä tapahtuu alempana. Moni vaikuttaja on muistellut, millainen askel eteenpäin perheelle oli, kun päästiin muuttamaan suomalaisten sotakorvauksena rakentamaan puutaloon. Tällaiselle elämän mittaiselle vaikutukselle kannattaa nytkin luoda edellytyksiä.

Yksi ongelma on se, että Suomi-verkostot ikääntyvät eikä uusia synny samaan tahtiin. Neuvosto­liiton aikana Suomi oli ikkuna länteen ja paljon kokoaan suurempi kumppani. Nyt tilanne on toinen. Ylivertainen kumppani on Saksa, ja ikkunan roolissa on Kyproksen kaltaisia paikkoja. Kyprokselta saa käte­västi EU-passinkin.

Nyt verkostojen rakentaminen ja ylläpito vaatii enemmän vaivaa, uusia ideoita ja kykyä pitkän aika­välin ajatteluun. Niinkin vähäiset alut kuin äskettäin järjestetty nuorten historiantutkijoiden tapaaminen poikivat tuloksia vuosien päästä. Puhumattakaan sellaisesta jättimäisestä asiasta kuin jätehuolto. Se on Venäjällä katastrofaalisessa tilassa, ja Suomella on tarjota merkittävä panos ja parannus. Venäläisten roskakuskien Suomi-mafia, sepä vasta säväyttäisi.

Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisesta – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmisoikeusjärjestö

    2. 2

      Yökerho DTM ja luksushotelli St. George riitelevät ravintolasta kantautuvasta musiikin melusta

    3. 3

      Kiinteistövakuutusten hinta nousee, jopa kolminkertaistuu: asumiskulut voivat kasvaa

    4. 4

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    7. 7

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    8. 8

      Tanja Valanne upottaa jättimäisiin pizzoihinsa kilon juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    9. 9

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    10. 10

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    4. 4

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    7. 7

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    8. 8

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    9. 9

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    10. 10

      Sotimaan opetettuja lapsia on jo Suomessa, sanoo psykologi – näin radikalisoituneita nuoria autetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää