Mielipide    |   Kolumni

Poliitikot puhuvat ”eteenpäin kaatumisesta”, jotta epäonnistumiseen tulisi positiivinen sävy

Viedäänkö sote-uudistusta nyt eteenpäin kontillaan?

Kaadutaan eteenpäin, eräs demari totesi torstaina, kun ihmettelin omistaja­ohjausminis­teri Sirpa Paateron (sd) ilmoitusta työryhmän nimittämisestä Postin ja ammattiliitto Paun kiistan setvimiseksi.

Demari selitti ”eteenpäin kaatumisella” tarkoittavansa sitä, että työryhmän avulla on tarkoitus saada pahasti jumahtanut kiista liikahtamaan. Varmaan se liikahtaakin, mietin. Mutta en ollut ihan varma, mikä on kaatumisen suunta.

Onhan Paateron työryhmän jäseninä neljä pitkän linjan työmarkkinakonkaria, joista etenkin Lasse Laatunen ja Lauri Ihalainen palauttavat mieleen kolmikantaisen päätöksenteon takavuosien toimintatavat – tupot ja kabinettikokoukset, joissa palkkojen ohella sovittiin kutakuinkin kaikista muistakin maan asioista.

Jäin miettimään demarin puheita, sillä harvemmin epäonnistumista selitellään jo etukäteen. Sillä epäonnistumisesta eteenpäin kaatumisessa on kyse, vaikka termissä onkin positiivinen sävy.

Eteenpäin kaatuminen on trendikäs termi, joka mainitaan usein bisnesoppaissa ja startup-yrittäjien puheissa. Riskejä kannattaa ottaa, sillä vain niin voi voittaa. Jos epäonnistuu, senkin voi kääntää voitoksi oppimalla jotain uutta.

Koodaaja-kirjailija ja Slush-tapahtuman ikoni Linda Liukas kertoi Pirkka-lehden haastattelussa kokeneensa koulussa painetta hyvien arvosanojen saamiseksi. Liukkaan mukaan olisi kannattanut opiskella pitkää matematiikkaa senkin uhalla, että saa todistukseen kutosen, eikä napsia ysejä lyhyestä matikasta.

”Isompi riski kuin se, että jokin menee pieleen on se, että mitään ei tapahdu. Että kaikki on keskisävyistä ja keskiturvallista. Että ei kehity. Siihen verrattuna eteenpäin kaatuminen on vain hyvä asia”, Liukas sanoi.

Viime vuosina eteenpäin kaatumisen käsite on uinut myös politiikan kieleen.

Kun sote-uudistus kaatui keväällä 2015, poliitikot totesivat yhdestä suusta soten kaatuneen eteenpäin. Kun sote kaatui viime keväänä, poliitikot totesivat taas soten kaatuneen eteenpäin. Tarkoituksena oli siis vakuutella, että vuosien lainvalmistelu ei olisi mennyt hukkaan ja valmistelua voitaisiin jatkaa sen pohjalta.

Mutta osaavatko poliitikotkin oppia epäonnistumisistaan?

Tällä vaalikaudella sote-uudistusta on valmisteltu hissukseen ilman suurempia julistuksia. Ehkäpä viimeisen kaatumisen jälkeen ei noustukaan ylös vaan jatkettiin prosessia etenemällä kontillaan.

Konttausasennosta kaatuminen on ainakin vähemmän kivuliasta.

Kirjoittaja on HS:n politiikan toimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    2. 2

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    3. 3

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Britannian konservatiivipuolueen vaalivoitto varmistui – brexitiä vastustavien liberaalidemokraattien johtaja menetti oman paikkansa

    5. 5

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    6. 6

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Taivas, jumala ja piimä – Suomen kielessä näkyy vieläkin yllättäviä jäänteitä kohtaamisista indoiranilaisten kanssa

    9. 9

      Boris Johnson saa kiittää vaalivoitostaan brexit-uskovaisia sekä äänestäjien Corbyn-allergiaa

    10. 10

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    8. 8

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    9. 9

      Pasilan tornisuunnitelmat paisuvat entisestään: tornit nousemassa jopa 200 metriin

    10. 10

      Britannian konservatiivipuolueen vaalivoitto varmistui – brexitiä vastustavien liberaalidemokraattien johtaja menetti oman paikkansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää