Ilman päättäjiemme uudistumis­halukkuutta valoisa aikamme jatkaa lyhenemistään

Tänä syksynä olen onnistunut kesyttämään näiden marraskuun lyhyiden päivien ympärille yhä tiiviimmin kiertyvän pimeän. Pimeä ei tietenkään ole muuttunut mitenkään. Mutta oma asenteeni siihen on.

Ikkunan läpi katsottuna pimeä tuntuu toki edelleen täysin läpi­tunkemattomalta. Mutta kun uskaltaudun ulos, huomaan, että pimeässä on vielä tähänkin aikaan vuodesta useita eri sävyjä.

Kaupungissa taivas heijastaa aina katujen ja ihmisasumusten valoja, ja kadut sekä liikuntareitit ovat pää­osin hyvin valaistuja. Lisäksi sää on pitkään ollut vuodenaikaan nähden kuivaa ja lämmintä. Siksi huonomminkin valaistuissa paikoissa on voinut kulkea reippaasti ilman liukastumisen pelkoa.

Pimeän kesyttäminen ei ole vaatinut tuntikausien ulkoilua. Pelkkä säännöllinen käveleminen salille ja takaisin on usein riittänyt, samoin se, että olen käynyt muutoin vain hetken ulkoilemassa myös illalla. Sen ansiosta pimeä on alkanut tuntua melkeinpä ystävälliseltä. Ja mieleni on täyttänyt tyyneys siitä, että valoa ei meille juuri nyt vain tämän enempää riitä.

Valoisa aika tuntuu lyhentyneen jollain tavoin myös yhteisten asioiden hoidossa. Vastakkaisiin suuntiin sinkoilevat kärkevät lausunnot ja niiden ympärille tapahtuva salaman­nopea samanmielisten ryhmittyminen ovat yhä useammin totta sekä meillä että muualla.

Tutkittua tietoa, yhteiskunnan eri instituutioiden välisiä valtasuhteita ja vallan kolmijako-oppia kunnioitetaan kyllä edelleen ainakin periaatteessa, mutta niiden merkitys marginalisoituu koko ajan poliittisten taistojen yhä tiheämmin toistuvissa liikekannallepanoissa.

Kompromissit eivät enää kiinnosta. Valtaa ei siksi tahdottaisi enää jakaa toisten kanssa, vaan sitä haluttaisiin käyttää yhä vapaammin vain ja ainoastaan itse.

Tämä käy kaikkein kirkkaimmin ilmi presidentti Donald Trumpin toiminnassa ja häneen liittyvässä virkarikossyytetutkinnassa Yhdysvalloissa. Mutta suunta on paljolti sama myös Atlantin tällä puolella. Vallan jakautumisen ja sen hyväksyttävän käytön periaatteet ovat jonkinlaisessa liikkeessä myös täällä Pohjolassa.

Suomen parlamentaarinen valta jaettiin vapaassa ja laillisessa järjestyksessä viime kevään eduskuntavaaleissa, ja nyt vallassa oleva hallitus muodostettiin niissä syntyneiden voimasuhteiden perusteella. Se ei kuitenkaan ainakaan vielä näy hallitsemisen sulavuutena ja helppoutena.

Median murros muokkaa toki tapaa, jolla politiikkaa voi ylipäätään tehdä. Hallitsemisen vaikeutta lisää kuitenkin uskoakseni myös se, että kerran saavutetuista asemista on vaikea luopua. Ne hallitsevat omia mielikuvia vielä siinäkin vaiheessa, kun maailma ympärillä on ehtinyt moneen kertaan muuttua.

Siksi moni oman ikäpolveni poliitikkokin käyttäytyy edelleen niin kuin entinen, kolmen selvästi muita suuremman puolueen maadoittama maailma olisi edelleen olemassa. Se on synnyttänyt politiikkaan uusia jännitteitä ja luonut tilanteen, jossa ideologisuus valtaa taas kerran alaa käytännöllisemmältä ajattelulta.

Vanhan sanonnan mukaan kansa saa aina sellaisen hallitsijan, jonka se ansaitsee.

Omaa yhteiskunnallista kehitystämme on kuitenkin histo­rian saatossa auttanut paljon myös se, että talouteemme on ulkopuolelta kohdistunut toistuvia uudistumisen ja kehittymisen paineita. Yksi tällainen kehityskulku oli vuosikymmenien ajan taloutemme määrätietoinen läntinen suuntautuminen ja sen jatkuva syventäminen.

Viime vuosina tämä ulkoisten uudistumispaineiden käyttö­voima on kuitenkin ehtynyt EU:n pitkään jatkuneen sisäisen hajanaisuuden takia. Se on epäonneksemme ta­pahtunut samaan aikaan, kun sisäsyntyinen uudistumiskykymme on heikentynyt yhtäältä väestön ikääntymisen ja toisaalta koulutustason nousun pysähtymisen takia.

Jos aitoa uudistumishalukkuutta ei löydy myöskään omien päättäjiemme ideologioista, valoisa aikamme vain jatkaa lyhenemistään. Siksi suma tulisi saada liikkeelle edes jostain suunnasta.

Suomen EU-puheenjohtajuuskausi päättyy vuoden lopussa. Oma henkinen oljenkorteni on, että se vapauttaisi poliitikkojen ja virkamiesten energiaa käytettäväksi täällä kotimaassa. Jos unioni ei Suomen kaudella juuri liikahtanutkaan, liike voisi kuitenkin olla mahdollista täällä Suomessa.

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtaja.