Mielipide    |   Kolumni

Poliitikot pitäkööt näppinsä erossa työmarkkinoista

Työmarkkina-asiat pitää jättää sen alan ammattilaisille, vaikka sitten eläkkeellä oleville.

Postin paketti­lajittelijoiden työ­ehdoista syntynyttä riitaa ratkottiin taas tiistaina.

Alkuiltaan mennessä ei tullut uutista, onko työriita ratkennut vai ei. Maanantaina tiedotus­välineet olivat toiveikkaita.

Riitaa alettiin ratkoa toden teolla viikonloppuna neljän selvitys­henkilön voimin valta­kunnan­sovittelijan toimistolla. Tiistaina palvelualojen työn­antaja­liitto Palta ja Posti- ja logistiikka-alan unioni Pau jatkoivat neuvotteluja kahden­välisesti.

Ratkaisun hakemiseksi syntyi lisää painetta, kun Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti maanantaina, että ahtaajat sulkevat satamat torstai­aamuna. Suomen viennistä noin 90 prosenttia kulkee vesitse, joten kiista ei enää ole Postin osapuolten sisäinen asia.

Riitaan kasvoi nopeasti sivujuonne, jossa rooleissa olivat poliitikot. Sivusta seuranneelle jäi yhä epäselväksi, kuka tiesi Postin tytäryhtiön harjoittamasta työehtoshoppailusta, mitä tiesi ja missä vaiheessa tiesi.

Avainroolissa oli omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd) ja sivuroolissa pääministeri Antti Rinne (sd).

Oppositiopuolue kokoomuskin heräsi aihetta käsittelevän Ilta-Sanomien kirjoituksen jälkeen. Puolue kyselee, ovatko ministerit Rinne ja Paatero puhuneet totta vajaa viikko sitten valtioneuvoston kyselytunnilla eduskunnassa.

Kokoomus harkitsee asiasta välikysymystä. Sen lopuksi siis äänestetään, onko ministereillä eduskunnan enemmistön luottamus vai ei.

Myös niin sanottu sosiaalinen media on käynyt asiasta kuumana.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että puoluepoliitikkojen ei pidä sekaantua työmarkkina-asioihin. He saavat asiat vain entistä pahemmin sekaisin.

Työmarkkinat pitää jättää alan ammattilaisille, vaikka sitten eläkkeellä oleville.

Poliitikoille on tietenkin varsin vai­keaa pitää näppejään erossa valtionyhtiöiden asioista.

Mieleen tuli vanha kasku siitä, mitä ammattia maailmassa tarvittiin ensimmäisenä.

Kirurgi sanoi, että tarvittiin kirurgi tekemään Aatamin kylkiluusta Eeva.

Insinööri sanoi, että tarvittiin insinööri luomaan järjestys alkuräjähdyksen jälkeiseen kaaokseen.

Poliitikko vastasi: Kenen luulette sen kaaoksen saaneen aikaan?

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Britannian konservatiivipuolueen vaalivoitto varmistui – brexitiä vastustavien liberaalidemokraattien johtaja menetti oman paikkansa

    2. 2

      Toimitusjohtaja tienaa 100 000 euroa vuodessa ja omistaa kymmenen hitas-asuntoa – Järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    6. 6

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Mikä yhdistää Marinia ja Kulmunia ja pitää uuden puna­mullan kasassa?

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    10. 10

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää