EU:n ilmastolinjaukset kaipaavat tarkennuksia

Euroopan komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen ajaa kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa. Hän haluaa kiristää vuodelle 2030 asetettuja kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita. EU:n tulisi yltää nollanettopäästöihin vuoteen 2050 mennessä.

Jotta tämä olisi mahdollista, päästöille on määritettävä kansainvälisesti käypä hinta. Yhteishinnoittelu ohjaisi tuotantoa kestävämmäksi ilman, että EU-tuottajat jäävät markkinakilpailussa alakynteen.

Von der Leyen on ehdottanut ratkaisuksi hiilitulleja. Ideana on ulottaa päästöverotus myös EU:n ulkopuolelle. Tällöin pahimmat saastuttajat menettäisivät asemiaan, elleivät ne ryhtyisi parannuksiin.

Hiilitullit olisivat tehokas keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi EU:ssa, ja niillä tukittaisiin myös hiilivuotoa eli runsaspäästöisen tuotannon siirtymistä muualle. Muutos patistaisi innovaatioihin ja tuotannon tehostamiseen EU:n sisällä ja EU-markkinoiden merkityksen vuoksi koko maailmassa.

EU-tuottajat saisivat vapautuksen hiiliverosta viedessään tuotteita kolmansiin maihin. Näin ne eivät joutuisi hintakilpailussa alakynteen.

Arvostelijoiden mukaan hiilitullit syrjisivät nousevia talouksia. Hyvin valmisteltuna järjestelmä ei kuitenkaan vaikuttaisi tuotteiden suhteellisiin hintoihin. Kehittyvissä maissa hiilitullit kannustaisivat uudistamaan teollisia prosesseja.

Hiilitulleja on myös väitetty vihreyteen verhotuksi protektionismiksi, jota Maailman kauppajärjestön WTO:n säännöt eivät sallisi. Yhteensopivuus WTO:n sääntöjen kanssa riippuu kuitenkin toteutustavasta. Keskeistä on, että hiilitullit eivät syrjisi EU:n ulkopuolisia tuottajia.

EU:ssa päästöjen mittaaminen ei tuottaisi ongelmia, sillä tuotantopanokset ja tehtaiden kokonaispäästöt ovat tarkasti määritettävissä. Muualla päästöjen erittely ja todennus on vaikeampaa, etenkin tuotantoketjun alaportailla. Hiilipäästöjen tuoteselosteiksi kehitellään kuitenkin jo kansainvälisiä standardeja ja normeja.

Yksi mahdollisuus on päästöjen arvonlisäverotus: jokaisesta EU:ssa myydystä tuotteesta perittäisiin vero sen mukaan, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen valmistamisesta on syntynyt.

Miten yksittäisen tuotteen päästöt voidaan sitten mitata? Käytännössä kaikki tuottajat pitäisi velvoittaa kirjaamaan hiilipäästönsä. Jokaiselta myyntiartikkelilta jo nykyisin vaadittavaan tuotekuvaukseen lisättäisiin tieto päästöjen määrästä. Se määräisi arvonlisäveron suuruuden.

Lisävaiva ei olisi EU:n sisämarkkinoillakaan kohtuuton. Laaduntarkastusta pistokokein tekevät viranomaiset voisivat valvoa samoin periaattein päästöraportointia. Jos annetut tiedot poikkeaisivat merkittävästi todellisista määristä, tuottaja saisi sakon. Mallin käyttöönottoa voitaisiin nopeuttaa hyödyntämällä tuotteiden hiilijalanjäljen mittaukseen kehitettyjä yhteisiä normeja.

Arvonlisäverotus olisi toki raskaampi ja tehottomampi malli kuin tuotannon suora verottaminen. Mallin valtti olisi hiilivuodon torjunta. EU:n ulkopuolisia tuottajia voitaisiin kohdella kuin EU-alueen tehottominta omaa tuottajaa, kunnes ne todistavat vähäpäästöisyytensä.

Kolmansien maiden tuottajille pitää luoda malli, jonka mukaisesti ne raportoivat hiilipäästönsä EU-tuottajien tavoin. Vastuulliset toimijat saisivat näin vahvan kannustimen päästövähennyksiin. Niiltä voi myös odottaa halua viranomaisyhteistyöhön. Turvallisuusstandardien suhteenhan näin toimitaan jo nyt.

Hintoihin suoraan vaikuttava mekanismi avaisi luultavasti tietä yksityisille ”hiililuottoluokittajille”. Ne voisivat osaltaan valvoa sääntöjen noudattamista ja raportoinnin täsmällisyyttä. Jo nyt konsulttitoimistot tarjoavat tällaista palvelua.

Lisääntyvän sääntelyn moititaan usein suosivan suuryrityksiä pk-yritysten kustannuksella. Kädenojennuksena EU voisi maksaa pienemmille tuottajille sertifioinnin kulut.

Hiilivuodon tukkiminen on poliittisesti vaikeaa muttei mahdotonta. Hiilivuodon huomiotta jättäminen heikentäisi hiilitulleista saatavaa hyötyä, kun saastuttava tuotanto siirtyisi EU:sta muualle.

Vain omiin tuottajiin kohdistettu hiilivero synnyttäisi vastareaktion yrityksissä ja työpaikkojaan puolustavissa EU-kansalaisissa. Ellei hiilipäästöjä veroteta lainkaan, EU:n pyrkimys kohti kestävämpää talousjärjestelmää voi vaarantua.

Guntram Wolff

Kirjoittaja on brysseliläisen Bruegel-tutkimuskeskuksen johtaja.