Mielipide
Sosiaalidemokraatit tunsivat vastuunsa talvisodassa
Eino J. Pennanen (HS Mielipide 30.11.) kirjoitti sosiaalidemokraattien roolista talvisodassahttps://www.hs.fi/paivanlehti/30112019/art-2000006325682.html tavalla, joka ei täysin vastaa todellisuutta.
Pennanen totesi aivan oikein, että Väinö Tanner oli vähemmistöhallituksen pääministerinä vuonna 1926 nihkeä antamaan rahaa varustautumiseen. Suomi oli juuri saanut kansalaissodan suurimmat haavat umpeen, ja pääministeri Tanner vastuullisena poliitikkona halusi kehittää maamme hyvinvointia ja tasa-arvoa. Siksipä panostaminen orastavaan sosiaali- ja koulupolitiikkaan asetettiin etusijalle.
Tilanne oli kokonaan toinen talvisodan alla Tannerin ollessa valtiovarainministerinä. Vuonna 1938 hän esitti 20 prosentin korotusta tulo- ja omaisuusverotukseen puolustusmenojen kattamiseksi. Esitys hyväksyttiin eduskunnassa.
Pennasen mukaan ”demarit jättivät itsenäisyyden alkuaikoina maanpuolustuksen suojeluskunnan ja niukan puolustuslaitoksen vastuulle”.
Tunnettuahan on, että suojeluskuntien synty liittyy läheisesti kansalaissodassa toimineiden valkoisten joukkojen ja valkokaartien perintöön. Lapualla pidettiin heinäkuussa 1918 suojeluskuntien yhteinen edustajainkokous, johon osallistui 10 000 henkeä. Kokous hyväksyi ponnen, jossa vaadittiin sosialidemokraattisen puolueen lakkauttamista.
Suojeluskunta-asetus 86/1918 annettiin kuukautta myöhemmin. Asetuksen mukaan ”suojeluskuntain tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä”.
Käytännössä tällä lauseella suljettiin kansalaissotaan osallistuneet punaiset pois suojeluskuntatoiminnasta.
Ministeri ja puheenjohtaja Tanner osoitti isänmaallisuutensa lokakuussa 1939 Sdp:n 40-vuotisjuhlassa Helsingissä pitämässään puheessa. Hän piti tärkeänä kansallista yksimielisyyttä: ”Ne erimielisyydet, jotka tähän asti ovat painaneet leimansa valtiolliseen elämäämme, on syytä toistaiseksi jättää sivuun. Ne ovat lopultakin pieniä tekijöitä, kun kansan itsenäisyydestä ja sen tulevaisuudesta voi nousta kysymys. Kun ulkoa uhkaa vaara, ei meillä ole varaa tällaiseen erimielisyyteen.”
Talvisodassa kaatuneista yli kolmannes oli työläisiä. Jos Väinö Tanner olisi toista puhunut, todennäköisesti Suomessa rupla olisi ollut käypä valuutta seuraavat 50 vuotta.
Ismo Söderling
dosentti, Rusko
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Pennanen totesi aivan oikein, että Väinö Tanner oli vähemmistöhallituksen pääministerinä vuonna 1926 nihkeä antamaan rahaa varustautumiseen. Suomi oli juuri saanut kansalaissodan suurimmat haavat umpeen, ja pääministeri Tanner vastuullisena poliitikkona halusi kehittää maamme hyvinvointia ja tasa-arvoa. Siksipä panostaminen orastavaan sosiaali- ja koulupolitiikkaan asetettiin etusijalle.
Tilanne oli kokonaan toinen talvisodan alla Tannerin ollessa valtiovarainministerinä. Vuonna 1938 hän esitti 20 prosentin korotusta tulo- ja omaisuusverotukseen puolustusmenojen kattamiseksi. Esitys hyväksyttiin eduskunnassa.
Pennasen mukaan ”demarit jättivät itsenäisyyden alkuaikoina maanpuolustuksen suojeluskunnan ja niukan puolustuslaitoksen vastuulle”.
Tunnettuahan on, että suojeluskuntien synty liittyy läheisesti kansalaissodassa toimineiden valkoisten joukkojen ja valkokaartien perintöön. Lapualla pidettiin heinäkuussa 1918 suojeluskuntien yhteinen edustajainkokous, johon osallistui 10 000 henkeä. Kokous hyväksyi ponnen, jossa vaadittiin sosialidemokraattisen puolueen lakkauttamista.
Suojeluskunta-asetus 86/1918 annettiin kuukautta myöhemmin. Asetuksen mukaan ”suojeluskuntain tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä”.
Käytännössä tällä lauseella suljettiin kansalaissotaan osallistuneet punaiset pois suojeluskuntatoiminnasta.
Ministeri ja puheenjohtaja Tanner osoitti isänmaallisuutensa lokakuussa 1939 Sdp:n 40-vuotisjuhlassa Helsingissä pitämässään puheessa. Hän piti tärkeänä kansallista yksimielisyyttä: ”Ne erimielisyydet, jotka tähän asti ovat painaneet leimansa valtiolliseen elämäämme, on syytä toistaiseksi jättää sivuun. Ne ovat lopultakin pieniä tekijöitä, kun kansan itsenäisyydestä ja sen tulevaisuudesta voi nousta kysymys. Kun ulkoa uhkaa vaara, ei meillä ole varaa tällaiseen erimielisyyteen.”
Talvisodassa kaatuneista yli kolmannes oli työläisiä. Jos Väinö Tanner olisi toista puhunut, todennäköisesti Suomessa rupla olisi ollut käypä valuutta seuraavat 50 vuotta.
Ismo Söderling
dosentti, Rusko
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Mielipide Seuraa
- Politiikka Seuraa
- Sdp Seuraa
- Suomi Seuraa
- Väinö Tanner Seuraa
Kommentit