Sosiaalinen media ei polarisoi ihmisiä kupliin – syyt poliittiseen jyrkkyyteen ovat muualla

Jokainen aikaansa seuraava juhlapuhuja muistaa näinä päivinä mainita yhden suuren ongelman, joka yhteis­kuntaamme riivaa: sosiaalisen median kuplat, joissa ihmiset elävät toisistaan eristyneinä.

Teesin kaikukammioista esitti ensimmäisenä Harvardin yliopiston professori Cass Sunstein. Sittemmin aktivisti Eli Pariser alkoi puhua kuplista – filter bubbles –, joissa algoritmit jakavat ihmisille vain mielipiteitä, joista he ovat samaa mieltä.

Onkin mukava kertoa hyvät uutiset: tutkimusten perusteella näyttäisi, että huoli on vahvasti liioiteltua. Kun kaikukammioiden ja kuplien olemassaoloa on yritetty todistaa viestinnän tutkimuksessa, niitä ei ole oikein löytynyt. Sosiaalinen media ja sen algoritmit eivät lokeroi ihmisiä toisistaan erillisiin heimoihin.

Pääasiallisesti suuri enemmistö ihmisistä seuraa medioita moni­puolisesti, ja sosiaalinen media on avannut heille uusia tiedonlähteitä ja mahdollisuuksia ilmaista itseään. Esimerkiksi Facebookin ja Twitterin analyyseissa ei juuri erotu poliittisesti ryhmiä, jotka eivät olisi tekemisissä toistensa kanssa. Vaikka monilla vaikkapa Facebook-kavereiden enemmistö voi olla samoin ajattelevia, niin lähes aina kavereissa on myös merkittävä joukko toisinajattelevia.

Myös poliittisesti tiukimmat ryhmät lukevat usein tarkkaan valta­mediaa ja seuraavat poliittisen vastapuolen kirjoittelua ja esiintymisiä jopa enemmän kuin maltilliset ryhmät. Tästä näyttäisi olevan vain harvoja poikkeuksia. Ehkä merkittävin on Saksan oikeistopopulistinen puolue Vaihtoehto Saksalle (AfD), jonka kannattajat ovat tekemisissä paljon vain toistensa kanssa sekä somessa että kasvokkain.

Mikä sitten selittäisi sen, että joidenkin ihmisten poliittiset mieli­piteet näyttävät jyrkentyvän?

Yksi tekijä voi olla psykologinen. Ihmisillä on usein tarve suojata minäkuvaansa. Siksi moni valikoi näkemäänsä niin, että uskoo ajatuksia, jotka tukevat omia käsityksiä, ja ampuu alas ajatukset, jotka haastavat omat käsitykset.

Tähän luultavasti törmäsi Yhdysvalloissa polarisaatiota tutkinut Chris Bail. Hän yritti vähentää mielipiteiden jyrkkyyttä kokeella, jossa demokraateille ohjattiin sosiaalisessa mediassa republikaanien näkemyksiä ja republikaaneille demokraattien näkemyksiä. Tulos: kenenkään mielipiteet eivät maltillistuneet, ja republikaanien näkemykset muuttuivat entistä jyrkemmiksi.

Toinen selitys voi liittyä toisten ihmisten ja sosiaalisten verkostojen tärkeyteen. Joukkoviestinten tutkijat ovat tienneet jo pitkään, että ihmiset kuuntelevat medioiden sijaan toisia ihmisiä: sosiaalisten verkostojensa mielipidejohtajia, jotka kertovat, mitä ja miten ajatella. Nyt uusien poliittisten liikkeiden tähtipoliitikot imevät kannattajia mukaansa. Myös liikkeiden jyrkkyys on näiden johtohahmojen käsissä: radikaalit johtajat radikalisoivat seuraajiansa.

Sosiaalinen media on toki alusta, jossa kuullaan mielipidejohtajia tai kohdataan omia näkemyksiä jyrkentäviä toisinajattelevia. Mutta some ei jaa ihmisiä kupliin, jotka eivät tunne toisiaan.

Somea pitkään tutkinut Queens­landin yliopiston professori Axel Bruns arvelee, että kaikukammioista on tullut suosittu selitys, koska päät­täjät ja journalistit elävät omassa kuplassaan. Työ on vaativaa ja hektistä, suorituspaineet ovat kovat, ja yhteydet muuhun maailmaan alkavat ohentua. Siksi on vaikea ymmärtää, mitä muut ajattelevat, ja on helppo syyttää sosiaalista mediaa.

Bruns ehdottaakin, että somen kauhistelun sijaan olisi hyvä ymmärtää paremmin, mistä poliittinen jyrkkyys kumpuaa ja ketkä sitä kannattavat. Samalla myös valtamedia voisi avata keskustelua niin, että mahdollisimman monet saisivat äänensä kuuluviin. Yksi selvä syy populismin kasvuun on, että eri puolilla maailmaa ihmiset kokevat äänensä jäävän kuulumatta.

Samalla Bruns kuitenkin muistuttaa, että poliittisesti radikaalit eivät ole ainoita äänestäjiä. Poliittisesti jyrkimmät ovat pieniä ryhmiä ja usein myös vähemmistönä omissa puolueissaan. Maltilliset äänestäjät ovat edelleen suuri enemmistö, joka odottaa, että politiikka tuottaisi järkeviä ja edes kohtuullisia uudistuksia. Jatkuva suuri draama poliittisten päättäjien ja journalistien kuplassa on omiaan vieroittamaan äänestäjiä politiikasta. Se ohjaa osan kannattamaan jyrkempiä voimia, joiden vahvistuminen taas luultavasti tekee asioiden ratkomisesta entistä vaikeampaa.

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.