Mielipide    |   Lukijan mielipide

Omaisen kuolemaan liittyvää byrokratiaa puretaan parhaillaan

Työn tavoitteena on saada aikaan saumattomia ja ihmislähtöisiä palveluita, jotka eivät kuormita ihmistä keskellä vaikeaa elämäntilannetta.

Toimittaja Katarina Malmberg kirjoitti omaisen kuolemaan liittyvästä paperisodasta (HS 28.11.). Kun läheinen menehtyy, omainen joutuu painimaan surun lisäksi byrokratian kanssa. Vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvät palvelut ja vastuut ovat hajaantuneet eri toimijoille, muun muassa maistraateille, seurakunnille, pankeille, hautaustoimistoille ja verohallinnolle. Paperisia dokumentteja joutuu kiikuttamaan eri toimijoille ja juoksemaan luukulta luukulle.

Tarve palveluiden ja vastuiden selkeyttämiselle on tunnistettu julkisessa hallinnossa. Maistraatti, Väestörekisterikeskus ja Verohallinto käynnistivät yhdessä viime keväänä työn, jolla omaisen kuolemaan liittyvää byrokratiaa pyritään purkamaan. Verkostomaiseen työskentelyyn osallistuu laaja joukko eri toimijoita yli hallintorajojen. Mukana on lähes 50 eri toimijaa, joilla on jonkinlainen rooli omaisen kuolemaan liittyvissä palvelupoluissa: pankkeja, hautaustoimistoja, lakitoimistoja, vakuutusyhtiöitä, järjestöjä, kirkko ja viranomaisia.

Kansalaiset ovat olleet alusta asti mukana kehitystyössä, koska he ovat tulevien palveluiden tärkein asiakas.

Työn tavoitteena on saada aikaan saumattomia ja ihmislähtöisiä palveluita, jotka eivät kuormita ihmistä keskellä vaikeaa elämäntilannetta. Tärkeät työkalut vanhentuneiden toimintatapojen uudistamisessa ovat digitaaliset palvelut, automaatio ja olemassa olevan datan hyödyntäminen. Myös aiheeseen liittyviä lakeja ja niiden kykyä mahdollistaa moderneja palveluita arvioidaan.

Verkoston työ jatkuu edelleen ensi vuonna, kun Väestörekisterikeskus yhdistyy maistraattien kanssa Digi- ja väestötietovirastoksi, jonka tehtävänä on tarjota kansalaisille palveluita eri elämäntapahtumiin.

Petri Risto

johtava asiantuntija

Väestörekisterikeskus

Jukka Kyhäräinen

kehittämisen asiantuntija

Verohallinto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    6. 6

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    7. 7

      Miksi Suomi ajaa osaavat ihmiset pois maasta?

    8. 8

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa seksuaalinen häirintä – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimo­neuvoston äänestyksellä

    9. 9

      HS:n jakelussa ongelmia pääkaupunkiseudulla, lue päivän näköislehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    5. 5

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    6. 6

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    9. 9

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää