Mielipide    |   Lukijan mielipide

Anonyymiys korostaa kärjistävää viestintää netissä

Sosiaalinen media on avannut ihmisille uusia tiedonlähteitä ja keskustelumahdollisuuksia, mutta samalla se on avannut laajalevikkisen kanavan, jonka kautta voi levittää tehokkaasti uskomuksia tiedon sijaan ja lietsoa vihaa.

Viestinnän professori Anu Kantola kirjoitti kolumnissaan (HS 3.12.) viimeaikaisista sosiaalisen median tutkimustuloksista. Niiden perusteella yleisesti omaksuttu väittämä sosiaalisen median kuplista on väärä tai ainakin vahvasti liioiteltu ja polarisoituminen johtuisi muista syistä kuin sosiaalisen median toimintatavoista.

Kantolan maailmalta raportoimat tutkimustulokset ovat paitsi mielenkiintoisia myös lohdullisia. On hienoa, että jokaisen ihmisen sosiaaliseen kuplaan sekoittuu myös mielipiteiltään erilaisia ihmisiä tai että sosiaalisen median vaikutus kaikukammioiden syntyyn ei olisikaan niin voimakas.

Kielentutkijoina haluamme kuitenkin tuoda esiin oman havaintomme – ja huolemme – syrjivän puheen lisääntyvästä käytöstä muun muassa avoimilla keskustelupalstoilla. Oman tutkimuksemme aineisto on kerätty Suomi24-alustan maahanmuuttovastaisesta keskustelusta.

Päällimmäinen huomiomme kiinnittyi siellä voimakkaasti eri ihmisryhmiä erottelevaan ja polarisoivaan puhetapaan, joka rakentaa kantasuomalaista ryhmäidentiteettiä ja erottaa siitä sisäryhmään kuulumattomat maahanmuuttajat tai ulkomaalaiset. Näissä verkkokeskusteluissa ei keskustella rakentavasti eri mielipiteistä, vaan keskustelu on samanhenkisten ihmisten keskinäistä pauhaamista, joka voimistuu kommentti kommentilta.

Netissä pauhaaminen ja huutelu muistuttavat luonnollista puhetta: viesti liitetään aiemmin kirjoitettuihin viesteihin ja merkitykset rakentuvat yhteisesti. Kuten puhetilanteessa, huomiota haetaan kärjistämällä, jolloin tunteisiin ja stereotyyppisiin uskomuksiin perustuva tiedonmuodostus korostuu.

Netin anonyymissa ympäristössä tällaiset viestintätekniikat avaavat portteja myös valheille ja provosoinnille perustuvalle trollaukselle. Syntyneen ryhmän konsensusta vastustavat soraäänet lytätään karkeasti, ja näin syntyy samanhenkisten kupla.

Ylipäätään netin anonyymiys korostaa kärjistävää, toisinaan lainvastaistakin viestintää. Esimerkiksi maahanmuuttoa käsittelevissä ketjuissa on usein havaittavissa moderaattorien tekemiä viestipoistoja, mikä kielii siitä, että nämä kommentit ovat olleet sääntöjen vastaisia.

Sosiaalinen media on kenties avannut ihmisille uusia tiedonlähteitä ja keskustelumahdollisuuksia, mutta samalla se on avannut laajalevikkisen kanavan, jonka kautta voi levittää tehokkaasti uskomuksia tiedon sijaan ja lietsoa vihaa. Vaikka systeemitason toiminnassa polarisaatiota ei voi todentaa, kupla on kuitenkin selvästi olemassa sosiaalisen median keskusteluissa käytetyssä kielessä.

Simo Määttä

käännöstieteen apulaisprofessori Helsingin yliopisto

Ulla Tuomarla

ranskan kielen yliopistonlehtori, dosentti, Helsingin yliopisto

Karita Suomalainen

tohtorikoulutettava, suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, Turun yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    2. 2

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    3. 3

      Koronavirus voi Suomessakin sulkea kouluja ja päiväkoteja – tartuntatautilaki tarjoaa viranomaisille järeät keinot

    4. 4

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    5. 5

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    2. 2

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    3. 3

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää