Mielipide    |   Lukijan mielipide

Tekniikan väärinkäyttö ja väline pitää erottaa toisistaan

Tekoälyn sääntelyssä päähuomio tulisi kiinnittää käytön asiallisuuteen.

Tekoälyn sääntely on tekoälyn uuden nousun myötä tullut ajankohtaiseksi. Ei kuitenkaan ole syytä tehdä kalliiksi osoittautuvia yhteiskunnallisia päätöksiä selvittämättä tarkasti, millaisista riskeistä käytännön tekoälytyössä ja sen soveltamisessa on kulloinkin kyse.

Tuskin kukaan on rajoittamassa tekstinkäsittelyohjelmien tai taskulaskinten käyttöä toimistoissa, vaikka nämä kaikkien käyttämät perusteknologiat eivät periaatteessa eroa tekoälyohjelmistoista. Kummassakin tapauksessa kyse on vain mekaanisesti toteutetuista matemaattisista prosesseista.

Tekoälyn ja älykkäiden teknologioiden rajoittamista ja yhteiskunnan suojaamista koskeva keskustelu on monialainen ja -napainen, eikä sitä kukaan yksin kykene hallitsemaan.

Otan tässä esille vain pari mielestäni huomionarvoista näkökulmaa, jotka koskevat tekniikan ja sen käytön välisen eron tärkeyttä säänneltäessä tekoälyä yhteiskunnallisesti.

Teknologiat ovat monikäyttöisiä. Esimerkiksi leipäveitsi on kätevä apuväline aterialla, mutta sen avulla on myös tapettu ihmisiä. Ongelmaa ei kuitenkaan voi ratkaista leipäveitset kieltämällä.

Tällaisessa ihmisen ja tekniikan vuorovaikutustapauksessa sosiaaliset riskit piilevät käyttötavoissa eivätkä tekniikassa. Uuden tekniikan kasvava suorituskyky tekee mahdolliseksi uusia toimintoja, ja tähän liittyy vaikeasti hallittavia riskejä. Harva niistäkään, jotka esimerkiksi uskovat, ”että ihmiset tappavat eivätkä aseet”, haluaisi antaa ydinasetta jokaisen käyttöön. Jossakin kulkee raja myös tekoälyn kohdalla.

Tekoälyn käytön asianmukaisuutta ei pitäisi sekoittaa teknisen välineen kanssa. Tekninen laite on useimmiten eettisesti ja juridisesti neutraali. Kasvojentunnistusteknologioiden kehittyminen voi olla hyvin hyödyllistä rikollisuuden torjumisessa.

Jos kasvojentunnistustekniikkaa kuitenkin käytetään mielenosoittajien identifioimiseen heidän myöhempää painostamistaan varten, käyttö on länsimaisten arvojen pohjalta moitittavaa. Tekoälyn sääntelyssä tulisikin kiinnittää päähuomio käytön asiallisuuteen.

Tekniikan ja tekoälyn käyttöön voi liittyä haittoja. Toiminnan lopputulos voi olla kielteisellä tavalla aivan muuta kuin oli toivottu. Tällaiset poikkeamat edellyttävät tekoälyn toiminnan seurantaa ja kehittämistä. Kaikkia teknologioita joudutaan elinkaarensa aikana kehittämään, ja tässä suhteessa tekoäly on samanlaista kuin muukin teknologia.

Tekoälyn sääntelykeskustelun kannalta olennaista on avoimuus. Sääntelyn pitäisi motivoida jatkuvaan kehittämiseen. Jos tekoälyteknologiaa käytetään asiallisella tavalla, asiallisiin tarkoituksiin ja asiallisin tuloksin, nousevaa tekoälytekniikkaa ja sen käyttöä ei ole syytä rajoittaa. Eihän ole tarkoituksenmukaista estää lääkäreitäkään kehittämästä lääkkeitä.

Viranomaisten toiminnassa on haasteena muuttaa viranomaisprosesseja siten, että ne aktivoivat uusien toiminta­mallien luomiseen mutta torjuvat vielä näkymättömät riskit. Tekniikan väärinkäyttö on eri asia kuin tekninen väline.

Pertti Saariluoma

kognitiotieteen professori,

Etairos-projekti, Jyväskylän yliopisto


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisen urheiluvalmennuksen legenda Kalevi Tuominen on kuollut

    3. 3

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäisiä testituloksia Ivalon koronavirusepäilyistä odotetaan vielä perjantai-iltana – tämä tilanteesta tiedetään nyt

    5. 5

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    6. 6

      Saamelaiset voittivat Ruotsin valtion korkeimmassa oikeudessa – Tutkija: Sopii ennakkotapaukseksi myös Suomessa

    7. 7

      Luistelututkinnan todistaja kertoo HS:lle, mitä kuulemisissa tapahtui: Mirjami Penttisen ”kohtaaminen silmästä silmään oli raskasta”

    8. 8

      Keskiolut on poistunut keskuudestamme kaikessa hiljaisuudessa, sanoo tutkija – Oispa kaljaa -näyttelyssä voi jättää sille muistokirjoituksen

    9. 9

      The Wolf of Wall Street -elokuvassa esitetty pörssimeklari vaatii tuottajilta 300 miljoonan dollarin korvauksia – Kokee tulleensa huijatuksi

    10. 10

      Lähisuhde­väkivaltajuttujen salaamista ajanut korkea-arvoinen poliisi pahoinpiteli naisystävänsä – Helsingin poliisi erotti rikostarkastajan kuukaudeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    2. 2

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ensimmäisiä testituloksia Ivalon koronavirusepäilyistä odotetaan vielä perjantai-iltana – tämä tilanteesta tiedetään nyt

    5. 5

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    6. 6

      Kummitus ajoi siivoojan ulos: Helsingin ja Vantaan rajalla on tehdas, jossa kukaan ei halua olla öisin töissä

    7. 7

      Matkailupomo Kalevi Keihänen näki enemmän suomalaista örveltämistä kuin ehkä kukaan muu – Konkurssin jälkeen hän haukkui sekä miesten viinapään että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    8. 8

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    9. 9

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    10. 10

      Aurinko paahtoi Hakaniemessä olevan talon seinään edesmenneelle yritykselle haamumainoksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää