Mielipide    |   Lukijan mielipide

Työnhaku on työttömän työtä

Työnantajille voisi tarjota jonkin porkkanan pysyvien työpaikkojen tarjoamisesta yli 50-vuotiaille.

Työn hakemisesta on tullut suurta bisnestä. Monet työnantajat ovat ulkoistaneet rekrytoinnin, ja apajilla on monenkirjava joukko rekrytoijia, joiden ammattitaitoa voi vain arvailla.

Yritysten omien kanavien lisäksi rekrytointijärjestelmiä on joka lähtöön. Työnhakija miettii, miten parhaiten tiivistäisi oman osaamisensa ja vastaisi työpaikkailmoituksen loppumattoman pitkään vaatimuslistaan.

Onneksi joukossa on tässä mielessä myös fiksuja työnantajia, jotka ovat parantaneet työnhakijakokemusta ja helpottaneet hakemista siten, ettei samoja asioita tarvitse kirjoittaa moneen kertaan. Useat työnhakijat ovat laatineet kymmeniä ja jopa satoja hakemuksia.

Vaikka työnantajat eivät saisi rekrytoinnissa syrjiä ketään, yllättävän säännönmukaisesti yli 55-vuotiaiden ikäluokkaan kuuluva saa vastauksen ”Valitettavasti. . .”, vaikka taustalla olisivat tuoreet koulutukset, jatkuva itsensä kehittäminen ja aktiivisuus työelämän muutoksissa, motivaatiokin kohdallaan ja osaaminen vastaisi täysin työpaikkailmoituksen vaatimuksia.

Hallitus etsii nyt keinoja työllisyyden parantamiseksi. Eikö yli 50-vuotiaiden ikäryhmän työllisyyttä kannattaisi parantaa ja tarjota työnantajille jokin porkkana pysyvien työpaikkojen tarjoamisesta tälle ikäryhmälle?

Tästä ikäryhmästä löytyy nyt myös suurin ikäluokka. Ei ole yhdentekevää, miten tämä joukko asemoituu työmarkkinoilla ja miten se pitäisi ottaa huomioon etsittäessä työllisyysratkaisuja.

Yli viisikymppisiä luonnehditaan usein myös ikääntyneiksi työntekijöiksi. Milloin ihminen on ikääntynyt? Eivätkö yli 80- ja 90-vuotiaat ennemminkin edusta tätä määritelmää?

Poliitikkojen kannattaisi Twitterin lisäksi käydä katsomassa myös LinkedIniä, jossa on tarjolla eri-ikäisiä huippuammattitaitoisia työnhakijoita, joiden cv:t ja profiilit ovat kohdillaan.

On hyvä, että kiistellystä aktiivimallista päästiin eroon. Työnhakijalle työn hakeminen on täysipäiväistä työtä, ja siihen on voitava keskittyä.

Työnhakija

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    4. 4

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    5. 5

      Metron järjestyksenvalvojien puukotusta tutkitaan tapon yrityksenä

    6. 6

      Espoossa rakennettiin hiihtolatu hylätyn bemarin ympärille, koska kukaan ei tajunnut siirtää autoa pois

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Murhasta epäilty Jari Aarnio HS:lle: ”Kukaan ei voi huhujen perusteella arvailla toteutuuko uhattu rikos vai ei”

    9. 9

      Valintauudistus laajenee: Lääkäriopintoihinkin voi tänä keväänä päästä pelkän todistuksen perusteella

    10. 10

      Maailma varautuu Kiinan mysteeri­viruksen leviämiseen: Aasiassa ja USA:ssa valvotaan lentomatkustajien ruumiinlämpöä, Suomessa seulontoja tuskin aloitetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    6. 6

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    7. 7

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    8. 8

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    9. 9

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    10. 10

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää