Mielipide    |   Lukijan mielipide

Olen pettynyt opetuksen tasoon ammatti­korkea­koulussa

Nyt viimeisellä lukukaudella meitä opiskelijoita syyllistetään osaamattomuudestamme, vaikka suurin osa viime lukukausien kursseista ei ole edes käsitellyt tulevaa ammattiamme.

Pian terveydenhoitoalalta ammattikorkeakoulusta valmistuvana haluan tuoda julki koulutuksen huononevan tilan. Me opiskelijat olemme huolissamme omasta osaamisestamme ja sen vaikutuksista potilasturvallisuuteen. Muiden alojen opiskelijoilta olen kuullut samankaltaista viestiä.

Suurin osa opetuksesta on nykyään järjestetty itseopiskeluna ja ryhmätöinä. Ammatin kannalta tärkeiden kurssien sisältöä on leikattu, ja niiden kustannuksella on lisätty tuntikaupalla turhia projektiopintoja.

Valmistuvien opiskelijoiden taidot ovat hyvin puutteelliset, sillä arvokasta aikaa on käytetty innovaatio- ja yrittäjyysopintoihin alan omien opintojen sijaan.

Nyt viimeisellä lukukaudella meitä opiskelijoita syyllistetään osaamattomuudestamme, vaikka suurin osa viime lukukausien kursseista ei ole edes käsitellyt tulevaa ammattiamme. Useat kurssit suoritetaan täysin itsenäisesti verkossa, tai opiskelijat opettavat toisiaan ryhmätöillä.

Varsinaiseen lähiopetukseen on varattu todella vähän aikaa, mitä monet opettajatkin valittelevat. Uuden kampuksen rakentamiseen on käytetty rahaa, joka oltaisiin voitu käyttää opetuksen laadun parantamiseen.

Nykyisellään en voi suositella ammattikorkeakoulututkintoa kenellekään. Toivon, että koulujen johtajat puuttuisivat asiaan ennen kuin sen vaikutukset alkavat näkyä työelämässä.

Pettynyt opiskelija

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Tuntuuko marraskuu kestäneen jo ikuisuuden? Sitä on jatkunut nyt 113 päivää, eikä se tee suomalaisille hyvää, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suositun brittijuontajan kuolemaa pidetään jo nyt mediahistorian käännekohtana: Missä kulkee raja, johon asti julkisuuden henkilöä voi kritisoida?

    4. 4

      Maria Ohisalon ulosmarssi Kesärannasta, vihreiden yöhön venynyt kriisikokous ja kiista hoitajamitoituksesta – HS selvitti hallituksen sisäiset jännitteet

      Tilaajille
    5. 5

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    3. 3

      Maria Ohisalon ulosmarssi Kesärannasta, vihreiden yöhön venynyt kriisikokous ja kiista hoitajamitoituksesta – HS selvitti hallituksen sisäiset jännitteet

      Tilaajille
    4. 4

      Tällainen on suomalaisten keskivertoauto – Uusien ja käytettyjen kauppaa hallitsevat aivan erilaiset autot

    5. 5

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää