Mielipide    |   Kolumni

Kapakkakierros kerran viikossa tulee 40 vuodessa maksamaan noin 300 000 euroa – ihmiselämän suuret päätökset ovat pieniä

Tärkeää on se, mitä teemme usein ja säännöllisesti. Rutiinit ratkaisevat.

Käydäänkö kahvilla? Olisi mukava jutella. Rahastahan se ei toki ole kiinni. Mitä kahvi ja pulla maksavatkaan? Kuusi euroa.

Mutta kun kahvittelu muuttuu tavaksi ja kahvilla käy 40 vuoden ajan kolme kertaa viikossa, rahaa kuluu melkoisesti.

Paljonko? Noin 40 000 euroa.

Vai mennäänkö töiden jälkeen kaljalle? Tuoppihan ei maksa juuri mitään, joten niitä voi ottaa saman tien kaksi.

Mutta kun kahdella kaljalla käy kolme kertaa viikossa, 40 vuodessa niihin kuluukin jo noin 75 000 euroa.

Kerran viikossa on pakko päästä tuulettumaan. Ei kapakkakierros paljon maksa – sanotaan 150 euroa ruokineen ja takseineen –, ja onhan se sen arvoista.

Mutta 40 vuodessa lasku onkin jo pitkä: noin 300 000 euroa.

Arki on täynnä pieniä päätöksiä, jotka ketjuuntuessaan muuttuvat suuriksi.

Aski tupakkaa joka päivä 40 vuoden ajan? Noin 100 000 euroa – jos pysyy niin kauan hengissä. Viisi riviä lottoa ja Eurojackpotia – rutiinikeikka kioskille kerran viikossa. Mutta kun Veikkaus palauttaa rahoista 40 prosenttia ja pitää itse loput, hukkaan menee 40 vuodessa noin 20 000 euroa.

Entä jos ostaa ruokaa kuin suomalaiset keskimäärin, mutta hakee täsmälleen samat tuotteet kalliista kaupasta eikä halvasta, koska kallis kauppa on muutaman metrin lähempänä? Mikä on lisälasku 40 vuodessa? Noin 80 000 euroa.

Paljon rahaa, eikä siinä kaikki: säästyneet rahat olisi voinut panna poikimaan.

mutta eihän rahalla ole väliä! Tärkeät asiat elämässä ovat aivan muita!

Niin ovatkin, mutta raha on hyvä esimerkki. Sen määrää kuvataan numeroilla, ja numeroita voi laskea yhteen.

Sama periaate pätee nimittäin kaikessa. Työssä, rakkaudessa, opiskelussa, kuntoilussa, ystävyyssuhteissa, ilmastonmuutoksessa, onnellisuudessa.

Tärkeää on se, mitä teemme usein ja säännöllisesti. Rutiinit ratkaisevat.

Sitten on se toinen tie.

Sitä seurasi mestariarkkitehti Alvar Aalto, joka ihmetteli, miksi ihmiset yrittävät sovittaa menot tuloihin.

”Pitää tehdä juuri päinvastoin! Pitää sovittaa tulot menoihin, ja se tapahtuu kirjoittamalla tarpeeksi suuria laskuja”, Aalto oli vanhan jutun mukaan sanonut.

Palkansaajilla tuo tapahtuu niin, että lukee läksynsä ja hankkii hyvän koulutuksen, ammatin ja työpaikan.

Tonni lisää käteen joka kuukausi 40 vuoden ajan? Noin 500 000 euroa.

Kirjoittaja on HS:n liitepäällikkö.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      ”Tämä jos mikä osoittaa, että kunnioitamme ihmisoikeuksia” – Vihreät riemastuivat, kun Ohisalo kertoi 175 turvapaikahakijan tuomisesta Suomeen

    5. 5

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää