Mielipide    |   Vieraskynä

Perustuslakivaliokunta on oikeudellinen toimija

Valiokunta ei politikoi ministerivastuuasioita käsitellessään.

Eduskunnan perustus­laki­valio­kunnassa on vireillä tutkinta ulko­ministeri Pekka Haaviston (vihr) virka­toimen lain­mukaisuudesta kymmenen kansan­edustajan tekemän muistutuksen vuoksi.

Julkisessa keskustelussa on virheellisesti oletettu, että ministeri Haaviston asema olisi turvattu va­liokunnan ja eduskunnan poliittisten voimasuhteiden takia.

Perustuslain pykälän 74 mukaisesti perustuslakivaliokunnan päätehtävä on antaa lausuntoja laki­ehdotusten ja muiden asioiden perustuslain­mukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeus­sopimuksiin.

Perustuslakivaliokunnan toiminnan vakiintuneena lähtökohtana on ollut, etteivät valiokunnan tulkinnat lakiehdotusten perustuslain­mukaisuuden arvioinnissa ole olleet sidoksissa hallituspohjaan tai eduskunnan poliittisiin voimasuhteisiin. Vaikka valiokunnan harjoittama perustus­laillisuuden valvonta liikkuu oikeuden ja politiikan haasteellisella rajapinnalla, nojaa se aina oikeudellisiin lähteisiin: perustuslakiin ja sen esitöihin, valiokunnan aiempaan lausuntokäytäntöön sekä kansainvälisiin ihmisoikeus­sopimuksiin ja niiden tulkinta­käytäntöön.

Valiokunta kuulee lakiesityksistä esittelevää ministeriötä, parhaita perustuslaki­asiantuntijoita ja tarvittaessa myös muita oikeudellisia asiantuntijoita ja tekee aineiston pohjalta ratkaisunsa oikeudellisesti perustellun lausunnon muodossa.

Ministeri Haaviston tapauksessa kyse on perustuslain pykälän 115 mukaisesta tutkinnasta, jossa ar­vioidaan ministerisyytteen nostamisen edellytyksiä. Käsittelystä säädetään perustuslaissa sekä laissa valtakunnan­oikeudesta ja ministeri­vastuu­asioiden käsittelystä.

Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan perustuslain mukaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslaki­valiokunnan kannanoton. Jos eduskunta nostaa syytteen, se käsitellään valtakunnan­oikeudessa.

Ministerivastuu­asian käsittelyssä ei ole kyse vain perustuslain­mukaisuuden arvioinnista, mutta asia ei ole luonteeltaan poliittinen. Kyse on ministerin toiminnan lainmukaisuuden arvioinnista ­oikeudellisin perustein riippumatta niistä motiiveista, jotka ovat kulloinkin mahdollisesti myös poliittisesti vaikuttaneet muistutuksen tekoon.

Jo perustuslakia säädettäessä korostettiin, että syyttämispäätöstä tehtäessä eduskunnassa nimenomaan oikeudellisilla perusteilla on keskeinen painoarvo. Ministerivastuu­asiassa menettely ja päätöksenteko perustuslakivaliokunnassa perustuu samanlaisiin oikeudellisiin lähtökohtiin kuin lakiehdotusten perustuslain­mukaisuuden arvioinnissa. Ministeri­vastuu­asian oikeudellinen luonne rikosoikeudellisena asiana ja siihen liittyvät perustuslailliset laillisuus- ja oikeusturva­takeet vielä korostavat menettelyn oikeudellisuuden vaatimusta.

Perustuslakivaliokunta on jo aiemmin osoittanut pystyvänsä toimimaan vakaan valtiosääntöisen käytännön asettamissa puitteissa oikeudellisena toimijana. Valiokunta käsitteli viime vaalikaudella kriittisesti sote-uudistukseen, tiedustelu­lainsäädäntöön ja tietosuojaan liittyviä lainsäädäntö­hankkeita ja vaati lakeihin merkittäviä muutoksia. Valiokunta kykeni tekemään ratkaisunsa yksimielisesti. Äänestäminen on valiokunnan päätöksen­teossa harvinaista, eikä se tapahdu hallituspuolueiden enemmistöstä huolimatta hallituksen ja opposi­tion rajalinjaa noudattaen.

Valiokunnan valtiosääntöinen tehtävä on nimenomaisesti pitää huoli siitä, että eduskunta ei tee päätöstä ministerisyytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisestä poliittisin perustein. Menettely perustuslakivaliokunnassa ei saa perustua poliittisiin voimasuhteisiin.

Nykyisen perustuslain aikana ministerivastuuasioita on käsitelty perustuslaki­valiokunnassa Matti Vanhasen (kesk) tapauksessa vuosina 2010–2011 ja Jyrki Kataisen (kok) tapauksessa vuonna 2013.

Valiokunnassa tuolloin mietinnön muotoon laaditut oikeudellisesti perustellut kannanotot osoittavat, että perustuslakivaliokunta on pystynyt toimimaan politikoimatta myös ministeri­vastuu­asioiden käsittelyssä.

Johanna Ojala-Niemelä ja Matti Marttunen

Ojala-Niemelä on kansanedustaja (sd) ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Marttunen on valiokuntaneuvos ja perustuslakivaliokunnan sihteeri.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Perus­suomalaisten nuoriso­järjestö kaatoi emo­puolueen vaatiman sääntö­uudistuksen, puolue katkaissee siteensä PS-nuoriin

    2. 2

      Trump: Koronavirus on demokraattien uusi huijaus

    3. 3

      Marita Salmikiven kirppari­löytö paljastui Helene Schjerfbeckin nuoruuden­työksi – muutaman kympin maksaneen teoksen hinta noussee liian korkeaksi suomalais­museoille

      Tilaajille
    4. 4

      Norjan hiihtotähti Therese Johaug pesi lattiat ja ikkunat Lahden huoneistohotellissa: ”Pyyhe ei ollut valkoinen sen jälkeen”

    5. 5

      AFP: Siirtolaiset ja poliisi ottivat yhteen Turkin ja Kreikan rajalla – Erdoğan varoittaa Eurooppaa siirtolaisten saapumisesta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n laskuri kertoo, kuulutko asuin­alueesi pieni- vai suuri­tuloisiin

    2. 2

      ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

    3. 3

      Työnantajalle suuttunut mies jätti työnsä ja ajautui liki kolmen vuoden työttömyyteen – Oikeus tuomitsi yrityksen maksamaan jättikorvaukset

    4. 4

      Miten toimia vihamielisen ihmisen edessä? Psykoterapeutti kertoo tekniikan, joka rauhoittaa mielen uhkaavassa tilanteessa

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoito­piirissä todettu toinen koronavirus­tartunta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    4. 4

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    5. 5

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    6. Näytä lisää