On äärettömän surullista, jos hyvä ja turvallinen parisuhde päättyy sen takia, ettei kumppani uskalla ryhtyä isäksi

Olen 26-vuotias korkeakouluttamaton nainen vakituisessa työsuhteessa ja vakituisessa parisuhteessa. On tilava, kaunis asunto, autotalli ja mielekästä vapaa-aikaa. Elän monella tapaa länsimaista unelmaa yhteiskunnassa, jossa halutessani voin opiskella lisää ja tulla valituksi vaikkapa pääministeriksi. Onkin siis arka paikka sanoa, että olen lapseton, vaikka lisääntymiskoneistossani ei todennäköisesti olekaan mitään vikaa.

Aloin seurustella avopuolisoni kanssa usean vuoden kaverisuhteen pohjalta. Vuosien varrella itseäni nuoremmasta miehestä tuli paras ystäväni, jonka kanssa olen jakanut elämäni suurimmat ilot ja surut. Haluan uskoa, että elämäni suurin seikkailu on vielä edessäpäin.

Mieheni ei kuitenkaan vielä osaa sanoa varmaksi, haluaako hän koskaan lapsia. Itse tiedän varmasti haluavani. Tämä halujen kohtaamattomuus lienee yksi keskeisimmistä syistä syntyvyyden laskuun, ja siihen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Lapsentekoon kun tarvitaan useimmiten myös se mies.

Tutkimusten valossa pojat kypsyvät tyttöjä myöhemmin, miehet joutuvat asunnottomiksi naisia todennäköisemmin, ja he myös kuolevat naisia aikaisemmin.

Mutta ainakin yhdessä asiassa miessukupuolella on valttikortti. Naisen hedelmällisyys kääntyy laskuun kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla. 35-vuotiaana lasku sen kuin vain kiihtyy. Mies voi saada lapsia vielä eläkeiän kynnykselläkin, nainen todennäköisesti ei.

On siis epäreilua toista kohtaan, jos lapsilukuhaaveet eivät kohtaa. On myös äärettömän surullista, jos muuten hyvä ja turvallinen parisuhde kariutuu epätietoisuuteen ja odottamisen tuskaan.

Jos unohtaisimme korkeakoulutettujen lapsettomien naisten sekä vapaaehtoisesti lapsettomien arvostelun, voisimme keskittää huomiomme lapsettomuuden yhteen juurisyyhyn: epävarmuuteen. Nuorisolle pitää taata koulutus sekä työkalut sellaisia aikoja varten, jolloin asiat menevätkin mönkään.

Haluan uskoa, että panostamalla vielä enemmän poikien hyvinvointiin voimme tulevaisuudessa saavuttaa yhteiskunnan, jossa perheen perustaminen ei olisi ainakaan uskaltamisesta kiinni.

Suomalaisista 35-vuotiaista miehistä hurjat 44 prosenttia on lapsettomia, osa vapaaehtoisesti, osa olosuhteiden sanelemina. Jos näistä miehistä yksikin on jäänyt vaille toivomaansa lapsiperhearkea vain sen takia, ettei tämä maa pysty takaamaan hänelle toimeentuloa, Suomi on mielestäni pettänyt hänet.

Ketään ei saa jättää yksin. Pojat ja nuoret miehet tarvitsevat ympärilleen vahvistavia esimerkkejä turvallisuudesta. He tarvitsevat luottamusta siihen, että yhteiskunta auttaa, jos elämässä tulee takapakkia. Kun luottaa, uskaltaa.

Kahden aikuisen pieni perheemme jatkaa toistaiseksi olemassaoloaan. Mietin usein tätä lapsiasiaa, mutta pysyn silti tässä parisuhteessa. Olen löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Pelkään silti, että minulle voi käydä samoin kuin monille muillekin.

Hitaasti ja epävarmasti Hämeessä

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.