Mielipide    |   Kolumni

Katri Kulmuni vakuutti keskustan kriisikokouksessa ratkaisun ongelmiin löytyvän – Onko se ”vihreä aalto”?

Katri Kulmuni saattoi sortua linjapuheessaan samanlaiseen antropomorfismiin, josta keskustalaiset ovat syyttäneet vihreitä.

Torstaina puheenjohtaja Katri Kulmuni piti keskustan puolue­hallituksen ja eduskunta­ryhmän kriisikokouksessa linjapuheen, jossa ei varsinaisesti ollut linjaa. Sen sijaan hän luetteli ongelmia, jotka pitää ratkaista – ilmastonmuutoksesta eriarvoistumiseen ja aluepolitiikasta työn murrokseen. Kulmuni ei silti määritellyt, mikä on tarkkaan ottaen keskustan tulevaisuuspolitiikan suuri idea.

Sen sijaan Kulmuni vakuutti, että kyllä se löytyy. Onhan se löytynyt ennenkin.

Kulmuni viittasi vuoden 1970 eduskuntavaaleihin, joissa keskusta ”törmäsi seinään”. Silloin keskustan perinteiset äänestäjät muuttivat maalta kaupunkiin ja hylkäsivät puolueen. Ja siihen päälle vennamolainen populismi vei monet maalle jääneistä. Moni arvioi silloin, että keskusta on auringonlaskun puolue – aika samoilla argumenteilla kuin nytkin.

Kulmunin mukaan keskustan pelastus 50 vuotta sitten oli keskustanuorten aatteellinen ohjelmatyö. Sitä kutsuttiin ”vihreäksi aalloksi”.

Vihreä aalto korosti kestävää kehitystä ja ekologisuutta. Se oli aikanaan radikaalia, sillä muiden puolueiden ohjelmissa ympäristöasiat eivät juuri näkyneet.

Keskustan ja vihreiden luulisi siis tulevan hyvin juttuun – onhan luontosuhde molempien politiikan keskiössä.

Näinhän asia ei ole. Keskusta ja vihreät ovat nykyisin lähes aina ympäristökysymyksissä toistensa ääripäät. Hallituksessakin kaksikko tuntuu jatkuvasti olevan toistensa kimpussa. Mistä tämä johtuu?

Keskustan ja vihreiden ero on siinä, että keskustalaisten mielestä luontoa pitää suojella, jotta sitä voi hyödyntää. Vihreät näkevät luonnon itseisarvona, jota pitää suojella sen itsensä vuoksi.

”Nykyvihreiden aate on antropomorfismia”, Risto Volanen sanoi vuonna 2015 Suomenmaassa. Volanen on yksi niistä 1970-luvun ohjelmatyössä kunnostautuneista keskustanuorista.

Antropomorfismi tarkoittaa ihmisenkaltaistamista eli inhimillisten ominaisuuksien liittämistä eläimiin ja elottomiin esineisiin. Sarjakuvissahan ankat puhuvat ja autoilla on tunteet.

Kulmuni sanoi puheessaan: ”Ei kukaan aja autolla sen takia, että se päästää, vaan sen takia, että se päästää töihin.”

Lauseen viesti oli tietysti se, että haja-asutusalueella asuvat tarvitsevat autoa liikkumiseen. Lauseen ”se päästää” -muotoilut kuulostivat kuitenkin hauskasti antropomorfismilta, jossa auton tekemiset ovat tärkeämpiä kuin itse asia – eli ihmisen liikkuminen paikasta toiseen.

Kirjoittaja on HS:n politiikan toimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää