Mielipide    |   Kolumni

Lapseni siirtyivät uuteen ”seinättömään” kouluun – Mikä arjessa muuttui?

Lapseni eivät välitä seinistä vaan siitä, keitä koulussa on ja mitä siellä tapahtuu.

Lapseni siirtyivät syksyllä kouluun uuteen rakennukseen, jossa luokkahuoneita korvaavat avoimet oppimis­ympäristöt. He opiskelevat soluissa, joissa opetusryhmiä rajataan sermeillä, kaappiriveillä ja siirreltävillä ratkaisuilla. Osa tunneista pidetään kahden luokan yhteistunteina, joissa sekä oppilaita että opettajia on entiseen verrattuna kaksinkertaisesti.

Sama kehitys näkyy nyt kaikkialla Suomessa. ”Ei luokkia, ei seiniä” -juttu (HS 26.1.) kertoi, mistä on kyse. Jutun mukaan uudeksi normiksi ovat muodostumassa 50–100 oppilaan suurryhmät, joissa työskentelee useita aikuisia ja joita jaetaan pienemmiksi ryhmiksi opetustilanteen mukaan.

Etukäteen olin vanhempana utelias mutta myös huolissani. Mitä avoimet tilat tekevät lasten keskittymiskyvylle? Onko tunnilla liikaa melua? Luoko se turvattomuutta, että lapsella ei ole omaa pysyvää istumapaikkaa?

Näistä asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä.

Tuntematon on usein pelottavaa, niin tässäkin tapauksessa. Epäilyksiäni lisäsi lasteni astuminen koulupolulle, joka on itselleni vieras. Ja toisaalta tiedetään, että avokonttorit eivät ole paras ratkaisu kaikille aikuisillekaan. Koulun täytyy kuitenkin olla paikka, jossa ihan kaikenlaisilla lapsilla on hyvä olla.

Kun koulu sitten alkoi, selvisi, että se on lasteni mielestä ”ihan tavallinen”: Melua on välillä enemmän, välillä vähemmän. Koulu on välillä kivaa, välillä ei. Lapseni eivät välitä seinistä vaan siitä, keitä koulussa on ja mitä siellä tapahtuu. Jatkaako tuttu opettaja? Entä miten kaveriporukassa sujuu?

Suurin yllätys on ollut, miten vähän kouluarjen mullistus kotona näkyy. Wilma-järjestelmästä ja vanhempainilloista huolimatta koulunkäynti soljuu enimmäkseen meiltä vanhemmilta näkymättömissä. Voin vain kuulostella lasta ja luottaa, että saan viestin tai huomaan, jos on syytä huoleen.

Koululaiset eivät osaa arvioida, miten uudenlainen koulu heidän oppimiseensa lopulta vaikuttaa. He eivät riennä vaatimaan muutosta, jos jokin käytäntö ei toimi. Vanhemmat taas eivät aina tunne koulun arkea. Siksi huomaan kaipaavani samaa, mitä opetusministeri Li Andersson (vas) HS:n jutussa toivoi: tutkittua tietoa siitä, miten erilaiset koulutilat toimivat.

Kirjoittaja on HS:n perhetiimin tuottaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui mysteerirakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvikaarta, joka on kuin suoraan keskiajalta

    2. 2

      Haavisto-päätös on poliittisen järjestelmän voitto: Keskiöön nousi asia, joka kertoo Suomesta paljon

    3. 3

      Kenenkään leikit eivät jää huomaamatta – Tällaista on lauttasaarelaisessa päiväkodissa, jossa osa ”erityisen ihanista” lapsista tarvitsee erityistä tukea

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmiset ahdistuvat silloinkin, kun siinä ei ole järkeä, sanoo psykiatrian professori – Hän kertoo vastalääkkeen, joka auttaa, kun koronavirus tai terrori-iskut tunkeutuvat mieleen

      Tilaajille
    5. 5

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Kauniista kodista tuli elämää suurempi statusviesti, ja siksi moni sulkee ovensa vierailta – Tätä on kotihäpeä

      Tilaajille
    5. 5

      Kansallispuiston kokoinen riita: Espoo aikoo jyrätä 2 000 hehtaaria arvokasta metsää, tilalle pientaloja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää