Ei harakanvarpaita, vaan luettavaa käsialaa - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Ei harakanvarpaita, vaan luettavaa käsialaa

Koulussa kannattaa opettaa käsialakirjoitusta. Ei mikään taho ole sen opettamista kieltänytkään.

Julkaistu: 13.2. 2:00

Juhani Lönnroth ja Laura Reinilä (HS Mielipide 7.2.) penäsivät kaunokirjoituksen perään. Tosin kirjoituksessa sekoitettiin keskenään kouluissa opetetut kaunokirjoitus ja käsialakirjoitus.

Suomalaisen kaunokirjoituksen isä oli arkkitehti Toivo Salervo, joka suunnitteli malliston jo 1930-luvulla. Salervon mallistosta kehitettiin tuttu mallisto, jota käytettiin pitkään 1950– 1980-luvuilla. Kaunokirjoitus oli luonteeltaan kalligrafista, kaunista ja koukeroista.

Monet oppilassukupolvet tuhersivat kirjaimia vihkoihinsa mustetäytekynillään. Tarkoitus oli, että kynä ei juurikaan noussut paperista tekstin edetessä. Vasenkätisille kaunokirjoitus oli hankalaa, koska muste ei kerinnyt kuivua, kun kirjoittava vasen käsi sotki juuri piirretyt kirjaimet. Kaiken lisäksi vasurilla kirjaimet kallistuivat vasemmalle eli väärään suuntaan.

1990-luvun alussa siirryttiin Toivo Heiskasen kehittämään tyyppikirjaimistoon, jota erheellisesti on kutsuttu myös kaunokirjoitukseksi. Kirjoittamisesta tuli nopeaa, ja jälki oli helposti luettavaa. Kirjaimet olivat kaunokirjoituksen ja tekstauskirjainten välimuotoja, kirjaimet yhdistettiin vielä toisiinsa. Heiskasen mallisto helpotti vasenkätisten kirjoittamista.

Vuonna 2016 siirryttiin tekstaukseen. Samalla alettiin korostaa myös tietokoneen näppäimillä kirjoittamista.

Ikävä kyllä lapsille ei opeteta kymmensormijärjestelmää. Tietokoneella kirjoittaminen on prosessinomaista, mutta koneella kirjoittaminen ei täysin korvaa käsin kirjoittamista.

Käsialakirjoitusta kannattaa opettaa koulussa – ei mikään taho ole sitä kieltänytkään. Kyse ei oikeastaan ole mistään muusta kuin ensimmäisellä luokalla opetettujen tekstauskirjainten yhteen sitomisesta. Toisen luokan opetussuunnitelma on niin väljä, että käsialakirjoituksenkin harjoitteluun jää aikaa.

Opetetusta käsialakirjoituksesta muodostuu myöhemmin ihmiselle persoonallinen käsiala. Allekirjoituksestakin tulee todennäköisesti tyylikäs.

Kai-Ari Lundell

luokanopettaja, Vantaa

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Lukijan mielipide|Puutteelliset käsinkirjoitustaidot voivat heikentää suomalaisten yhdenvertaisuutta

Seuraa uutisia tästä aiheesta