Mielipide    |   Lukijan mielipide

Paikallislehdillä on Suomessa edelleen tärkeä tehtävä

Jos paikallislehtiä ei olisi, mistä ihmeestä saisin tietoa syntyneistä, vihityistä ja kuolleista?

Paikallislehdet eivät katoa minnekään, koska ne ovat pönkkänä maakuntalehdille. Mistä muualta kansalaiset saisivat totuudenmukaista tietoa omalta paikkakunnaltaan kuin juuri paikallislehdestä?

Kuulen usein oman paikkakuntani lehteä haukuttavan lätyskäksi. Jos tätä lehteä ei olisi, mistä ihmeestä saisin tietoa syntyneistä, vihityistä ja kuolleista?

Paikallislehti kertoo, onko talven aurauskalusto varmasti kunnossa vai kesäterässä silloin, kun ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat maahan. Oman kylän rallimiehen menestyksen voi lukea juurta jaksain paikallisesta lehdestä.

Paikallislehdet ovat herkullista luettavaa. Syntymäkuntani pirteä Pitäjänuutiset on tuttuudessaan siitä hyvä esimerkki. Muutenhan olisin vallan umpiossa, ellen tietäisi, että Lotto on yhä ykköspeli ja että pikkukännissä autoillut kuukahti pientareelle. Tai että talkoilla lehmä saatiin nostettua suosta ja kaikilla säilyi henki.

Kunnan ja seurakunnan asiat ovat paikallisessa lehdessä myös usein esillä. Kunnanjohtajakilpa oli kiivas ja paras voitti.

Ilmaislehdet ovat kirpakoita välipaloja. Ne kannattaa kopata mukaan vaikkapa huoltoaseman eteisestä.

Pääkirjoitukset, toimittajien mainiot kolumnit joko yleisistä aiheista tai päivänpolttavista tapahtumista ovat hyvää journalismia kaikelle kansalle.

Pirkko Mölsä

eläkeläinen, Pieksämäki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksassa ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ampumisissa kahdessa vesipiippu­kahvilassa, poliisin mukaan myös epäilty ampuja ja toinen henkilö ovat löytyneet kuolleina

    5. 5

      Entinen Disney-lapsinäyttelijä Rowan Blanchard julkaisi bikinikuvan ja osoitti, että hänen kaltaisiaan aktivisteja tarvitaan edelleen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    3. 3

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    4. 4

      Kimi Räikkönen teki sen taas: erottuu formulakuljettajien yhteiskuvassa hilpeästi edukseen

    5. 5

      Vesi valtasi ennennäkemättömällä tavalla Arabianrannan – Video näyttää, miten ahven uiskentelee keskellä nurmialuetta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää