Euroopan johtamisesta tulee pian todella ikävää

Ennen kuin nimi edes opittiin sanomaan oikein, Annegret Kramp-Karrenbauer upposi Euroopan poliittisen murroksen sedimentteihin. Siitä, ettei Kramp-Karrenbauerista tule Saksan seuraavaa liittokansleria, Kramp-Karrenbauer voi syyttää itseään, Angela Merkeliä ja tätä aikaa.

Eurooppalaisille se, että Saksan suurimman puolueen suunta on to­della sekaisin, on vakava paikka. Pe­dot ovat nimittäin irti. Niitä on kaksi. Toinen riehuu Euroopassa ja toi­nen Atlantin takana Yhdysvalloissa.

Merkel yritti siirtää vallan suosikilleen Kramp-Karrenbauerille. Mer­kelin tuesta tuli kuitenkin taakka.

Työnjakokin ontui. Kramp-Karrenbauer sai likaiset työt. Piti uudistaa kristillisdemokraattinen CDU tä­hän aikaan. Merkel jatkoi liittokanslerina – ja siirsi samalla syntipukin tittelin Kramp-Karrenbauerille.

Kramp-Karrenbauerin ura päättyi fiaskoon Thüringenin osavaltiossa. Toisen tappio on kuitenkin toisen voitto, ja kansalliskonservatiivinen ja osin äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue eli AfD voi juhlia kaikkien aikojen voimannäyttöään.

CDU teki Thüringenissä yhteis­työtä AfD:n kanssa vastoin Kramp-Karrenbauerin tahtoa. Se vei uskottavuuden kaikilta. Moni järkyttyi siitä, että kun CDU:n oli valittava tuki Linken entisille kommunisteille tai AfD:lle, valinta oli AfD.

Kramp-Karrenbauer lähti. Seuraajalla on kuitenkin sama ongelma: miten padota nationalistien ja äärioikeiston nousu Euroopassa sellaisella politiikalla, joka ei valtavirtaista liberaalin demokratian ydinarvot hylänneiden osin äärioikeistolaisten puolueiden radikaaleja näkemyksiä?

Kramp-Karrenbauer yritti uudistaa CDU:ta tämän hetken poliittisten realiteettien mukaisesti. Hän käänsi linjan oikealle. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei uuden johtajan kömpelö homoliittoja ja aborttia vastustanut arvokonservatiivisuus vastaa kysyntään.

Kramp-Karrenbaueria oli kiusallista seurata. Kaksi kannattajaryhmää – nuoret diginatiivit ja vauraat urbaanit arvoliberaalit – alkoivat nopeasti pitää häntä ääliönä.

Kramp-Karrenbauer pilkkasi karnevaalijuhlien vitsissään kolmatta sukupuolta. Puoluejohtaja teki vähemmistön naurunalaiseksi ymmärtämättä, että tulevaisuuden ydinkannattajat olisivat hyvin toimeen­tulevia arvoliberaaleja nuoria aikuisia. Heitä kanslerikisassa edustaa nyt julkisesti homo Jens Spahn.

Kramp-Karrenbauer suututti myös nuoret, joille digioikeudet ovat tärkeitä. Hän syytti puolueen EU-vaalitappiosta Youtube-tähteä Rezoa, joka vaalien alla haukkui näyttävästi kristillisdemokraattien politiikan. Kramp-Karrenbauerista tuli poliitikko, joka ei millään tavalla edusta tulevaisuutta. Leimaa eivät poistaneet hätiköidyn oloisesti tehdyt avaukset turvallisuuspolitiikasta.

Vaikka valta karkasi käsistä, Kramp-Karrenbauer saattaa kuitenkin vielä olla tyytyväinen siitä, että astui ajoissa sivuun. Saksan ja Euroopan johtamisesta tulee vielä todella epämiellyttävää.

Nationalismi ja äärioikeisto repivät Eurooppaa varsinkin sen reunoilta. Tähän perinteisten puolueiden on kyettävä vastaamaan.

Konservatiivit ovat avainasemassa. Heillä on vastuu oikeiston pysymisestä demokraattisena. Vaatimus ei ole kohtuuton. Ja äänestäjät hyväksyvät edessä olevat suuret muutokset hel­pommin, kun niitä johdetaan poliittisesta keskustasta. Jos uudet säännöt sanelee äärioikeisto, kukaan muu ei enää pääse muuttamaan niitä.

CDU:n kansleriehdokkaat hokevat, että puolueen on uudistuttava. Niin onkin. Pirstaloituneessa poliittisessa kentässä syntyy uusia liittoumia. Hallitusvastuun hinta nousee. Samalla pitkälle katsovan politiikan arvo kasvaa. Eniten tarvitaan uusia ideoita ongelmien ratkaisemiseksi. Voi olla, että CDU:ta uskottavammin niitä tarjoavat vihreät.

Kuka tahansa Saksan johtoon nouseekin, tehtävä on vaikea. Seuraavalta kanslerilta vaaditaan heti myös maailmanluokan johtajuutta.

Saksa on seuraava EU:n puheenjohtaja. Britannian EU-eron ja nationalismin repimä Eurooppa on epävakaa ja suurvallat koko ajan aggressiivisempia. Atlantin takaa nousee myrsky. Jos Donald Trump valitaan toistamiseen presidentiksi, häntä ei välttämättä pidättele mikään.

EU tarvitsee johtajan, jolla on uskottavuutta ja jäsenmaiden tuki panna Trumpille vastaan, oli tämä hajottamassa Natoa tai halaamassa Vladimir Putinia. Tuossa tehtävässä Merkeliä on vaikea päihittää.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja ja politiikan toimittaja.