Eläkepolitiikassa on vain vähän liikkumavaraa - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Vieraskynä

Eläkepolitiikassa on vain vähän liikkumavaraa

Hallitus tasapainoilee omien tavoitteidensa ja ristikkäisten odotusten välillä.

Julkaistu: 14.2. 2:00

Vuoden 2019 eduskuntavaalit palauttivat eläkkeiden tasoa koskevan keskustelun politiikkaan. Eläke­politiikassa päähuomio onkin ollut pitkään rahoituksen ongelmissa.

Paavo Lipposen (sd) pääministeri­kaudella vuosituhannen vaihteessa hallitus keskittyi työeläke­uudistuksiin, joilla oli tarkoitus myöhentää eläkkeelle siirtymistä ja varautua ikärakenteen muutokseen. Sen jälkeen Matti Vanhanen (kesk) halusi pääministerinä korottaa eläkeikiä. Jyrki Kataisen (kok) hallituksen aikana valmisteltiin eläkeikärajoja nostava työeläkeuudistus, jonka ­Juha Sipilän (kesk) hallitus toteutti. Sipilän hallitus myös jäädytti ja jopa leikkasi kansaneläkkeiden indeksitarkistuksia.

Tällä vaalikaudella Antti Rinteen (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallitusten ohjelma on luvannut Suomelle suunnanmuutosta. Niin sanotusta vappusatasesta ja eläkkeiden tasosta käyty keskustelu näkyy hallitusohjelmassa kansan- ja takuueläkkeen korotusta ja työeläkkeiden korotusmahdollisuuksien selvittämistä koskevina kirjauksina.

Tämän vuoden alussa toteutetut tasokorotukset kansan- ja takuu­eläkkeisiin ovat 2000-luvun suurimmat. Valtion menojen kokonaisuudessa näiden korotusten aiheuttama nousu ei vielä ole dramaattinen. Osa korotuksista on paikannut edellisen hallituksen säästöjen jälkiä. Verovaroista rahoitettujen Kelan eläkkeiden osalta Sipilän hallituksen säästölinja on siis ainakin hetkellisesti vaihtunut toiseksi.

Työeläkkeissä käännettä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Korotuksia ei voida tehdä vaikuttamatta työ­eläkevakuutettujen ja heidän työnantajiensa maksuihin: korotuksista aiheutuva lisämeno olisi maksettava ennemmin tai myöhemmin.

Eläkepolitiikan suunnanmuutosta on epärealistista odottaa. Pitkän ­aikavälin rahoitusnäkymät ovat ehtineet heikentyä vappusatasen ja hallitusohjelman kirjoittamisen välillä, ja sen jälkeenkin. Eläkepolitiikan liikkumavara on pieni.

Työeläkejärjestelmän ensimmäisillä vuosikymmenillä oli tilaa parantaa eläke-etuuksia. Kasvava työvoima ja talous toivat lisää resursseja kansantalouteen, ja osa tästä ­lisäyksestä käytettiin eläkkeiden parantamiseen. Maksuja oli varaa korottaa, koska niiden yleistaso oli tuolloin matalampi kuin monessa muussa länsimaassa.

Eläkelupauksissa mentiin kuitenkin liian pitkälle. Viime vuosikymmenet näitä jälkiä on korjailtu. Osa korjaustarpeista on johtunut myös olosuhteiden muuttumisesta.

Viime vuosina eläketurvaa kehitettäessä on muistettu, että työikäiset vähenevät, eläkeläisiä on aiempaa enemmän ja talous kasvaa hitaasti. Tasapainon palauttaminen on tapahtunut etenkin eläkemaksuja nostamalla, tulevaan eläkeaikaan vaikuttamalla ja tulevien eläke-etuuksien kertymistä heikentä­mällä.

Hallitusohjelma on nostattanut toiveita eläkkeiden korottamisesta. Jotkut uskovat rahoituksen olevan jo liiankin hyvissä kantimissa ja ehdottelevat työeläkevarojen käyttämistä nykyisten työeläkkeiden korotuksiin.

Samanaikaisesti syntyvyyden lasku on ratkaisevasti heikentänyt työeläketurvan rahoitusnäkymiä. Talouskehitys on heikkoa ja korot matalalla.

Näissä oloissa maksutulolta ja sijoitustuotoilta ei voida odottaa suuria. Aiempaa pienempi työikäisten joukko uhkaa saada kontolleen nykyistä selvästi korkeammat eläkemaksut nykyisilläkin eläketasoilla.

Nykyinen hallitus saattaa olla eläkepolitiikkaa tehtäessä vaativammassa tilanteessa kuin edeltäjänsä. Hallitus joutuu tasapainoilemaan asettamiensa tavoitteiden ja eläkepolitiikkaan kohdistuvien ristikkäisten odotusten välillä.

Eläkkeiden korottaminen lisäisi eläkemenoa ja heikentäisi rahoitusnäkymiä. Tinkiminen vaalien alla tehdyistä eläkkeiden tason parantamislupauksista taas saisi monet eläkeläiset pettymään. Ja ellei heikentyneiden rahoitusnäkymien eteen tehdä mitään, maksukehityksestä huolestuneet turhautuvat.

Nykytilanteessa parasta eläkepolitiikkaa voi olla keskittyminen sote­uudistukseen. Ikäihmisten palvelujen saatavuuden turvaaminen ja palvelutarpeista aiheutuvien menojen hillitseminen parantaisivat ahtaalla olevien eläkeläisten taloudellista asemaa.

Hyvää eläkepolitiikkaa olisivat myös väestö- ja talouskehityksen näkymiä kohentavat toimet.

Mikko Kautto

Kirjoittaja on Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja.