Mielipide    |   Lukijan mielipide

Veroilmoituksen voi edelleen jättää myös paperilla

Postinkululle kannattaa varata aikaa, sillä lomakkeiden tulee olla perillä Verohallinnossa veroilmoituksen jättämisen määräpäivänä.

Veijo Tuunanen (HS Mielipide 11.2.) kirjoitti vaikeuksistaan hoitaa veroilmoituksensa näin digiaikana. Me Verohallinnossa olemme iloisia siitä, että kirjoittaja – kuten suomalaiset yleisestikin – haluavat hoitaa velvoitteensa Verohallinnolle ajoissa ja täsmällisesti. Kiitos siitä!

Verohallinto uudisti esitäytetyn veroilmoituksen ulkoasua vuosi sitten ja luopui samalla paperisten liitelomakkeiden ja palautuskuoren lähettämisestä. Paperilomakkeiden lähettäminen automaattisesti kaikille noin 5,2 miljoonalle henkilöasiakkaalle katsottiin tarpeettomaksi, koska suurimman osan asiakkaista ei tarvitse täydentää esitäytettyä veroilmoitustaan, vaan tiedot ovat jo valmiiksi oikein. Myös sähköisen asioinnin kasvamisen vuoksi paperilomakkeiden tarve on vähentynyt. Niistä noin 1,4 miljoonasta henkilöstä, jotka täydensivät esitäytettyä veroilmoitustaan, selkeä enemmistö (81 prosenttia) teki täydennykset verkossa. Paperilomakkeilla veroilmoituksen tietoja ilmoitti viime vuonna noin 235 000 asiakasta.

Vaikka sähköinen asiointi onkin vuosittain lisääntynyt, Verohallinto ohjaa asiakkaita sekä sähköisessä asioinnissa että paperilla ilmoittamisessa. Henkilöasiakkaiden osalta sähköinen ilmoittaminen ei myöskään ole pakollista, mutta jo nyt iso osa asiakkaista käyttää sähköisiä palveluita. Jos henkilöasiakkaalla ei ole mahdollisuutta käyttää Omavero-palvelua, hän voi aina täydentää veroilmoitustaan paperilla. Tiedot ilmoitetaan silloin erillisillä lomakkeilla.

Paperisia lomakkeita voi tulostaa vero.fi-sivuilta tai tilata Verohallinnon puhelinpalvelusta numerosta 029 497 030 (suomi) tai 029 497 031 (ruotsi). Samasta numerosta voi tilata myös palautuskuoren.

Lomakkeet ja kuoret postitetaan asiakkaalle kotiin, ja asiakas jättää täydentämänsä lomakkeet postin kuljetettavaksi kuten ennenkin. Huomioitava on kuitenkin, että postinkululle kannattaa varata aikaa, sillä lomakkeiden tulee olla perillä Verohallinnossa veroilmoituksen jättämisen määräpäivänä.

Mahdollisten ruuhkien välttämiseksi oma veroilmoitus kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa täydentää hyvissä ajoin ennen veroilmoituksen viimeistä palautuspäivää.

Hilkka Pelander

ylitarkastaja, Verohallinto, henkilöverotusyksikkö

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      Neljän maan tiukka prosenttiryhmä jumitti budjettineuvottelut Brysselissä – Pääministeri Marin: ”Suomi ei ole porukassa mukana”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalon ulosmarssi Kesärannasta, vihreiden yöhön venynyt kriisikokous ja kiista hoitajamitoituksesta – HS selvitti hallituksen sisäiset jännitteet

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    5. 5

      Suositun brittijuontajan kuolemaa pidetään jo nyt mediahistorian käännekohtana: Missä kulkee raja, johon asti julkisuuden henkilöä voi kritisoida?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää