Anna Perhon kolumni avokonttoreista (HS Torstai 6.2.) herätti paljon keskustelua. Kirjoitukseen liittyvää keskustelua lukiessa vaikutti siltä, että kriittisimmät kommentit tulivat niiltä ihmisiltä, joita vasta uhkaa avokonttoriin siirtäminen.
Häiriökokemus on toki aina henkilökohtainen, mutta oman kokemukseni mukaan avokonttoriksi suunniteltu konttori ei ole laisinkaan meluisa, päinvastoin. Avokonttorissa on ihmeellisen hiljaista ja hyvä akustiikka. Ihmisten liikkuminen ympärillä toki aiheuttaa visuaalista hälyä, ja välillä syntyy keskustelua työasioista, jos samaa työtä tekevät ovat sattuneet aamulla istahtamaan samaan osastoon.
Häiritsevämpää on kuitenkin mielestäni se, että avokonttorissa muutumme korkeakoulutetuiksi anonyymeiksi tietoyhteiskunnan liukuhihnatyöläisiksi.
Pahimmassa mallissa edes työpistettä ei voi personoida itselleen viihtyisäksi, saati että tutustuisimme toisiimme ihmisinä, kun tila ei mahdollista intiimien keskusteluiden muodostumista. Eihän kukaan pyydä työtoveriaan puhelinkoppiin kertoakseen työyhteisössä kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta, perheongelmistaan tai muista henkilökohtaisen elämän haasteista tai iloista. Näiden asioiden jakaminen lujittaisi työtiimin sisäisiä suhteita ja auttaisi työntekijöitä jaksamaan alati kasvavan kiireen ja paineen alla.
Lyhyellä aikavälillä avokonttori sopii oikein hyvin asioiden hoitamiseen. Pitää kuitenkin muistaa, että koska asioita hoitavat ihmiset, eivät koneet, ennen pitkää ne uhkaavat jäädä hoitamatta. Kone hyytyy. Riski psyykkisten ongelmien kasvamiselle on ilmeinen.
Toimistotilan neliömetrikustannus on tätä vasten kiusallisen helposti mitattava asia.
Pekka Salminen
filosofian maisteri, Turku
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
