Jatkuva nahistelu miehistä, naisista ja sukupuolirooleista alkaa uhata uskottavuuttani kasvattajana - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Jatkuva nahistelu miehistä, naisista ja sukupuolirooleista alkaa uhata uskottavuuttani kasvattajana

Uskon yhä, että sukupuolen merkitys on vähenemässä, mutta välillä uskoni horjuu. Se ei tapahdu ainoastaan silloin, kun konservatiivit rynnistävät puolustamaan äitejä vaan myös silloin, kun olen kahlannut läpi tuhdin annoksen miesten ja naisten kuulumisia, kirjoittaa Saska Saarikoski.

Julkaistu: 20.2. 2:00, Päivitetty 20.2. 6:36

Kuva: Mitro Härkönen / HS

Miehet, naiset ja sukupuoliroolit ovat aina yhtä jännittävä asia. Viimeksi hallituksen perhevapaa­uudistuksen kieli sai kiihdyksiin ne, joille on tärkeää, että äitiä kutsutaan äidiksi.

Esimerkiksi kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk) paheksui Uudessa Suomessa (11.2.) sitä, että hallitus haluaa – hänen mukaansa ideologi­sista syistä – muuttaa laki­tekstit sukupuoli­neutraaleiksi.

Kansanedustajan mukaan yhdenvertaisuus ”ei edellytä äitien ja isien konemaista siivoamista pois lakiteksteistä”.

Itse en ole kokenut lakikielen uhkaavan identiteettiäni isänä. Sen sijaan jatkuva nahistelu miehistä, naisista ja sukupuolirooleista alkaa uhata uskottavuuttani kasvattajana.

Olen nimittäin yrittänyt vuosi­kausia korostaa kahdelle tyttärelleni ja kahdelle pojalleni, ettei sukupuoli ole kovinkaan tärkeä juttu.

Pojat voivat meikata, tytöt nyrkkeillä. Pinkki paita pukee poikaa, maihinnousukengät tyttöä. Tytöt voivat tykätä pojista tai tytöistä – ihan niin kuin pojatkin.

Ja joskus joku lapsi voi näyttää pojalta mutta tuntea itsensä tytöksi tai päinvastoin. Sekin on hyvä, koska luonto ei voi luoda mitään epäluonnollista.

Ymmärrän vanhempia, jotka haluavat antaa lapselleen sukupuolineutraalin nimen ja kasvatuksen, vaikka en itse sellaista jaksaisikaan.

Uskon yhä, että sukupuolen merkitys on vähenemässä, mutta välillä uskoni horjuu. Se ei tapahdu ainoastaan silloin, kun konservatiivit rynnistävät puolustamaan äitejä vaan myös silloin, kun olen kahlannut läpi tuhdin annoksen miesten ja naisten kuulumisia.

Yhdessä lehtijutussa iloitaan naisministerien maailmanmaineesta. Toisessa kerrotaan, että naisia syrjitään musiikkielämässä. Kolmannessa valitetaan, että miehiä syrjitään avioeroissa. Neljännessä kerrotaan naisurheilijoiden ongelmista. Ja sarjakuvassa nainen tuskailee miestä, joka on ikuisesti sika.

Jos sukupuolen merkitys on vähentymässä, miksi nyt tuntuu siltä, että miehistä ja naisista puhutaan enemmän kuin koskaan?

Onko isä taas puhunut roskaa?

Miehet ja naiset ovat siitä kiva asia, että kaikilla on siitä sanottavaa. Miehillä ja naisilla, feministeillä ja sovinisteilla, edistyksellisillä ja konservatiiveilla – kaikilla on mielestään polttavan tärkeää sanottavaa sukupuolten eroista.

Toimittaja Sanna Ukkola pani lusikkansa soppaan Iltalehdessä (6.2.) kolumnillaan ”Mies – ole mies, äläkä tahdoton lapatossu!” Ukkolan mukaan naiset haluavat itselleen oikean vanhanaikaisen miehen: ”Vaikka he eivät sitä edes myöntäisi ääneen, useimmat heteronaiset haluavat itselleen mieluummin maskuliinisen alfauroksen kuin heikkouttaan kitisevän lapatossun.”

Mediaan on ilmestynyt liuta kirjoittajia, jotka tarkastelevat asioita populistisesta vinkkelistä. Se voi olla karriäärimielessä toimiva siirto mutta ei tuota älykkäitä kirjoituksia.

Tällainen ajattelu lähtee nimittäin siitä, että asiat ovat yksinkertaisia ja selviä, kunhan kaiken maailman tuumailijoita ei päästetä sekoittamaan ihmisten päätä. Siksi kirjoittajan tarvitsee vain ilmoittaa, miten asiat ovat – ei perustella väitteitään, katsoa asiaa eri puolilta eikä varsinkaan kyseenalaistaa omaa ajatustaan.

Esimerkiksi Ukkolan kirjoituksen luettuani jäin tuumimaan tätä: jos tasa-arvoiset miehet eivät kiinnosta naisia, vaan naiset hinkuvat sänkyynsä perinteistä alfaurosta, miksi hipsterimiesten ympärillä parveilee naisia, mutta Odinin soturit ja heidän hengenheimolaisensa näyttävät liikkuvan härkäporukassa?

Arvoista ja aatteista puhuminen on vaikeaa, miehistä ja naisista puhuminen helppoa. Ei ihme, että miespuolue perussuomalaiset ja naispuolue vihreät paisuvat.

Sukupuolesta voi tietysti puhua eri lähtökohdista. Monelle oman asemansa puolesta pelkäävälle sukupuoli tuntuu olevan se vihoviimeinen turva. Oli miten oli, olenhan minä kuitenkin mies! Tai nainen!

Toisella puolella halutaan sitten ”purkaa perinteisiä sukupuolirooleja” tai ”tehdä valtarakenteita näkyviksi”. Logiikka menee kai niin, että sukupuolista pitää puhua, jotta niiden merkitys vähenisi eikä niistä lopulta tarvitsisi enää puhua.

Toivottavasti se tapahtuu pian.

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

Seuraa uutisia tästä aiheesta