Metsäkeskustelu käy vilkkaana mutta yksipuolisena. Mitä jos hetkeksi unohtaisimme hiilen sitomiset, vuotuiset kasvut, kuutiometrit ja metsän tuotot ja katsoisimme metsiemme tilaa kokonaisuutena. Kuinka metsät Suomessa voivat ja miltä ne näyttävät?
Ne voivat huonosti ja näyttävät kammottavilta. Luonnontilaisia metsiä on Suomessa jäljellä enää muutama prosentti koko metsäalasta. Pääosa niistä sijaitsee pieninä laikkuina syrjäisillä alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Monet suomalaisista eivät ole koskaan käyneet vanhassa metsässä. Emme tiedä, miltä oikea metsä näyttää.
Verkkokalvoillemme ovat piirtyneet tasaisina riveinä kohoavat puupellot, haavoille viilletyt suot, hakkuuaukiot ja muutamien yksinäisten puiden lisäksi vain kantoja ja risukasoja töröttävät kyntöraiskiot. Kaikkialla risteilee metsäautoteitä, joiden avulla metsät on saatu puunjalostusteollisuuden käyttöön. Verkoston pituus on hämmästyttävä: näitä teitä on yhteensä 125 000 kilometriä, mikä riittäisi kiertämään kolme kertaa maapallon ympäri.
Metsämme ovat muuttuneet yhtä puulajia kasvaviksi, tasaikäisiksi plantaaseiksi. Eläin- ja kasvilajisto on köyhtynyt. Nykymenolla yli 800 metsälajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Kun vielä 1960-luvulla saattoi metsässä kulkea tuntikausia törmäämättä yhteenkään aukkoon tai taimikkoon, kuluu aukolta toiselle nyt enää muutama minuutti. Puolen tunnin rikkumattomia metsiä on hyvin vähän. Tämän ovat jotkut luontotaiteilijat selvittäneet.
Luonnontilainen metsä on rakenteeltaan, olemukseltaan ja lajistoltaan toisenlainen kuin maassamme vallitseva talousmetsä. Se on kehittynyt tuhansien vuosien aikana monimuotoiseksi ekologiseksi kokonaisuudeksi. Maasta pilkistävät taimet, ylväänä seisovat monisatavuotiset ikipuut, sammalten peittämät lahopuut, kelot ja pökkelöt elävät sulavassa aikajatkumossa rinta rinnan. Tällaisia metsiä sain hiljattain ihastella Sloveniassa, missä avohakkuut ja maanmuokkaus ovat olleet kiellettyjä jo vuosikymmenien ajan.
Suhteemme metsiin on puhtaasti aineellinen. Yli 80 vuotta vanha puu on kuin sellukattilaa vastaan kapinoiva rikollinen, henkipatto, jonka kuka tahansa voi surmata. Muuttunut suhde metsiin vaikuttaa meihin ihmisiin monin tavoin, mutta myös henkisessä mielessä. Toisin kuin Greta Thunberg kehottaa, mieleni tekee tässä kohtaa sanoa: Päättäjät ja metsänomistajat, älkää kuunnelko vain tiedemiehiä! Kuunnelkaa taiteilijoita, runoilijoita ja Aleksis Kiveä. Uskokaa silmiänne. Ennen muuta kuunnelkaa sydäntänne.
Atte Korhola
ympäristömuutoksen professori
Helsingin yliopisto
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
