Lasten suhde juomapilleihin kertoo, kuinka paljon maailma on muuttunut parissa vuosikymmenessä - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Lasten suhde juomapilleihin kertoo, kuinka paljon maailma on muuttunut parissa vuosikymmenessä

Omassa nuoruudessani ei juuri ympäristöstä huolehdittu, nyt lapset opettavat vanhempiaan välttämään luonnonvarojen tuhlausta.

Julkaistu: 23.2. 2:00, Päivitetty 23.2. 15:21
Kuvituskuva

Kuva: Rio Gandara / HS

Muistan edelleen miltä se tuntui. Ensin pilli kuorittiin ohuesta pahvipaketistaan, sitten kieritettiin peukalon ja etusormen väliin. Ja naps – kaverin antama luunappi naksautti pillin hajalle.

Ja uudestaan. Välillä pillejä kertyi hampurilaisravintolan pöydälle viisi, toisinaan parikymmentä.

Mennessään hampurilaisravintolaan nykylapset katsovat kieroon, kun heille ehdottaa, että haen pillit kassalta, ne unohtuivat.

”Mihin me tarvitaan pillejä? Ja on aivan älytöntä, että meille laitettiin tohon tarjottimelle noi mukien muoviset kannet”, sanoo kymmenvuotias.

Tunnen itseni idiootiksi dinosaurukseksi. Tosiaan: mihin me tarvitsemme Mäkkärissä pillejä?

Pikaruokaravintoloiden pilleistä luopuminen ei tietenkään maailmaa pelasta. Mutta ne toimivat vertauskuvana sille, miten itsestään selvien valintojemme vaikutuksia maailmaan pitää miettiä.

Näin jälkikäteen katsottuna ihmiset olivat 1980–1990-luvulla idiootteja monessa mielessä. Itse en lapsuudestani muista muuta ympäristöpuhetta kuin tarinat kaukaisen otsonikerroksen ohenemisesta. Lääke siihen oli ponnekaasullisten tuotteiden vähentäminen.

Tuskaa teini-ikäiselle toi lähinnä se, että 90-luvun alun tupeerauskampausten paikalleen liimaaminen tuntui itsekkäältä synniltä – mutta vain harvoin.

Jätteitä ei meillä lajiteltu. Patterit, herätyskellot, maito- ja tonnikalapurkit ja ruokajätteet menivät iloisesti samaan roska-astiaan sen enempää miettimättä.

Vuonna 2020 kolmevuotias kysyy, jos on epävarma, mihin roskikseen se talouspaperi pitikään laittaa.

Nuoruuteni Espoossa autolla ajettiin kaikkialle. Ja mökillä saaristossa suhattiin moottoriveneellä juuri niin pitkään kuin vanhemmat ja bensatankki sallivat.

Vuonna 2020 maailma näyttää lapsen silmin kovin erilaiselta. Roskat eivät ole vain roskia vaan elinympäristöämme tuhoavaa, mahdollisesti satoja vuosia säilyvää tauhkaa. Hampurilaisateria ei välttämättä ole viikonlopun ykkösherkku, koska liha kuormittaa ympäristöä, samoin roskat. Jossain vaiheessa lapset varmaan kieltäytyvät lähtemästä etelään, jos vanhemmat eivät kompensoi lentämisen hiilidioksidipäästöjä. Asenne tuntuu olevan, että itse voi vaikuttaa.

Vuonna 2020 suurperheemme ei tunnu pärjäävän ilman autoa. Veneellä ajelusta tai kunnon pihvistä en ole vielä suostunut täysin luopumaan.

Mutta sen verran olen lapsiltani oppinut, että muovipillejä ei todellakaan tarvita mihinkään ja että niiden maatumiseen menee 200 vuotta. Kannattaa ajatella, että jokaisella pillillä on väliä, ja siitä on hyvä siirtyä isompiin valintoihin.

Kirjoittaja on HS:n kotimaantoimituksen esimies.

Tarkennus 23.2. kello 15.00: Joitain sanamuotoja tarkennettu ja lauseita täydennetty.