Suurin osa kunnista ei selviä sote-menoistaan - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Suurin osa kunnista ei selviä sote-menoistaan

Väestö ikääntyy ja keskittyy. Mitä pienempi kunta, sitä vaikeampaa sen on selviytyä kasvavista sote-menoistaan.

Julkaistu: 23.2. 2:00

Kuva: Mitro Härkönen

Suomessa on meneillään iso väestörakenteen muutos, joka jatkuu vielä pitkään. Väestö ikääntyy ja keskittyy. Viime aikoina muutokseen on tuonut oman lisänsä nopea syntyvyyden lasku.

Väestön ikääntyminen ei ole yllätys, ja siihen on varauduttu eläkejärjestelmää uudistamalla. Kuntien järjestämissä palveluissa varautuminen ei ole ollut riittävää. Tämä näkyy nyt kuntien taloudessa.

Yksi syy ongelmiin on sote-uudistuksen viivästyminen. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kuntien suurin menoerä, johon monessa kunnassa menee yli puolet rahoista. Väestön vanhetessa menot kasvavat vääjäämättä.

Valtiovarainministeriö julkisti viime viikolla Kuntien tilannekuva -raportin. Sen mukaan pienillä kunnilla on asukasta kohti laskettuna korkeimmat sote-kustannukset ja pienimmät verotulot. Mitä pienempi kunta, sitä heikompi yhtälö.

Vain yli 100 000 asukkaan kaupungeissa tilanne näyttää jotenkin hallittavalta. Tällaisia kaupunkeja on vain yhdeksän. Ne ovat suuruusjärjestyksessä Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti ja Kuopio. Juuri nyt taloustilannetta voi pitää hyvänä vain Helsingissä, jonka verotulot ovat ihan omaa luokkaansa.

Heikoin tilanne on alle 5 000 asukkaan kunnissa. Tähän ryhmään kuuluu lähes joka toinen kunta. Niissä asuu noin kuusi prosenttia suomalaisista, kun taas yhdeksässä suurimmassa kaupungissa asuu jo 40 prosenttia väestöstä.

Muuttoliike on valikoivaa. Kor­keasti koulutetut ja hyvätuloiset keskittyvät suuriin kaupunkeihin, jotka ovat myös yliopistokaupunkeja. Muuttotappiokuntiin jää suhteellisesti enemmän melko vähän koulutettuja, pienituloisia ja eläkeläisiä.

Hyvinvointivaltiossa tuloja tasataan progressiivisella verotuksella ja kuntien välisiä tuloeroja tulon­tasauksella. Vuosina 2016–2020 vain Helsinki ja Espoo ovat olleet nettomaksajia ja kaikki muut valtionosuuksien nettosaajia.

Tämän vuoden alussa tehtiin vain yksi kuntaliitos, kun Nurmes ja Valtimo yhdistyivät. Edelliset kuntaliitokset tehtiin vuonna 2017, jolloin yhdistyivät Luvia ja Eurajoki sekä Juankoski ja Kuopio.

Kuntaliitoksille voisi olla enemmänkin tarvetta, mutta kunnat ovat odottaneet sote-uudistusta. Sen piti siirtää vastuu sote-palveluiden järjestämisestä kunnilta maakunnille.

Kuntien tilannekuva -raportti sanoo suoraan, että suurin osa kunnista ei kestä näköpiirissä olevaa sote-kustannusten nousua. Siitä eivät kärsi vain pikkukunnat vaan suurin osa kunnista.

Sote-uudistushan on tavallaan kuntauudistus, ja juuri siksi se on poliittisesti niin vaikea. Sanna Ma­rinin (sd) hallitus yrittää tehdä ­uudistuksen edellisen hallituksen aloittamalta maakuntapohjalta.

Uudellamaalla hallitus kuitenkin taipui kuntien tahtoon erillisratkaisusta, joka ei ole ongelmaton. Sen mukaan erikoissairaanhoidosta vastaava Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) säilyisi itsenäisenä ja perustason palveluista vastaisivat neljä maakuntaa sekä itsehallinnollinen Helsinki.

Tämä on vastoin sote-uudistuksen tavoitetta, jonka mukaan erikoissairaanhoidon ja perustason palvelujen päätösvallan ja budjetin pitäisi olla yksissä käsissä. Nykyisin ne ovat erillään, ja erikoissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitopiirit laskuttavat kuntia hoitotoimenpiteiden määrän mukaan. Kunta ei voi kuin maksaa laskun. Kunta voi säästää vain perusterveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Sote-menot kasvavat nopeimmin erikoissairaanhoidossa. Terveyskeskukset ja vanhustenhoito ovat vaikeuksissa.

Uudenmaan erillisratkaisu näyttää tarkoittavan, että tätä rakenteellista ongelmaa ei korjattaisi Uudellamaalla, jossa asuu lähes kolmannes Suomen väestöstä. Toistaiseksi ei ole tietoa, millainen rahoitusmalli tämän hallituksen sote-ratkaisuun kokonaisuudessaan on tulossa.

Sote-uudistus ei yksin korjaa kuntien taloushuolia. Jatkossa pienissä kunnissa voi olla vaikeuksia myös toisen asteen koulutuksen ja peruskoulutuksen järjestämisessä, kun lasten määräkin vähenee.

Pienikin kunta voisi pysyä itsenäisenä, jos sillä ei olisi verotuloihin suhteutettuna liian kalliita tehtäviä. Näinhän on tehty esimerkiksi Ranskassa. Ehkä jonain päivänä maakunnat voisivat vastata ainakin joillain alueilla myös kouluista. Muutos olisi varmasti kuntapoliitikoille vaikeampi kuin asukkaille.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Seuraa uutisia tästä aiheesta