Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys

Nykyajan työläiset ovat palvelualojen duunareita.

Julkaistu: 3.3. 2:00
Kuvituskuva

Kukapa olisi uskonut, että kaikista maista juuri Yhdys­valloissa työväen­luokasta tulee politiikan kuuma nousija.

Työväen­luokanhan piti kadota, ja viime vuosi­kymmenet poliitikot länsi­maissa oikealta ja vasemmalta ovat puhuneet kauniisti keski­luokasta. Nyt yhä useampi poliitikko puhuu työväen­luokasta.

Myös Bernie Sanders on nostanut työväen­luokan kampanjansa kärjeksi, ja tänään super­tiistaina nähdään yksi välitulos siitä, mihin se riittää.

En kuulu Bernien suuriin faneihin, mutta kysymys työväenluokasta on tärkeä eikä se ole vain vasemmiston päänsärky. Myös oikeiston kannattaisi olla kiinnostunut siitä.

Mikä ihmeen työväenluokka? Marxilaisittain työväenluokka on palkkatyöläisten joukko, joka kärsii pääoman riiston alla, vaikka työväki ei itse sitä aina tajuakaan eläessään kapitalismin sumuverhon sisällä. Yhteiskuntatieteissä onkin pitkään yritetty määritellä, missä tarkkaan ottaen kulkee työväenluokan ja keskiluokan välinen raja.

Itse pidän brittihistorioitsija E. P. Thompsonin tulkinnasta. Hän ajatteli, että työväenluokka on olemassa, jos se on poliittisesti olemassa – jos jollakin joukolla syntyy yhteisymmärrys yhteisestä tilanteesta ja tavoitteista. Niin kävi 1900-lu­vulla, kun teollisuuden työläiset marssivat politiikkaan.

Mutta tämä joukko kutistuu. Teollisuus työllisti Suomessa 1970-luvulla noin kolmanneksen työvoimasta, nykyisin alle viidenneksen. Työ­olot ja palkat ovat ihan kohtuullisia.

Yhdysvalloissa työväenluokka – working class – tarkoittaakin usein vain palkkatyötä tekeviä. Mielipidetiedusteluissa jopa noin kolmannes amerikkalaisista samaistuu tähän työväenluokkaan.

Nyky­ajan työläiset ovat usein palvelualojen duunareita, pienipalkkaista ja osa-aikaista silpputyötä tekeviä, pienyrittäjiä ja itsensä työllistäjiä. Tämä joukko alkoi äänestää konservatiiveja Ronald Reaganin kaudella ja nosti myös Donald Trumpin valtaan. Heitä Sanders nyt kalastaa. Kampanjassa on mukana erityisesti palvelutyötekijöitä: myyjiä, lähettejä ja baristoja.

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty laski, että vasemmistoa eivät nykyisin äänestä niinkään duunarit vaan korkeasti koulutetut, joita hän kutsuu hiukan happamasti bramiineiksi eli papistoksi. Pikettyn mielestä vasemmisto näyttää melkein menneen pilalle, kun sen ovat vallanneet hienohipiäiset korkeakoulutetut äänestäjät.

Vastaus ei välttämättä ole ihan niin yksinkertainen. Korkeakoulutetuilla voi olla ihan järkeviä syitä äänestyspäätöstensä takana, sillä duunarien etu voi olla myös heidän etunsa. Yritykset tarvitsevat maksavia asiakkaita ja yhteiskunnat maksukykyisistä veronmaksajia. Jos työstä saatu palkka ei elätä duunaria, kyseessä on koko kansantalouden ongelma. Silloin myös koulutettujen ja yritysten pitäisi huolestua.

Eri luokkien kohtalonyhteys näkyi erityisen kirkkaasti Pohjoismaissa sotien jälkeen. Teollinen työväestö ajoi asiaansa ja duunarien ääni kuului politiikassa, jossa sorvattiin yhteiskunnan eri ryhmien välisiä kompromisseja ja konsensusta: palkat olivat kohtuullisia, ihmiset koulutettiin töihin ja sosiaalinen liikkuvuus oli maailman huippua.

Luokkasotien käyminen ei ole välttämättä kovin fiksua: kansan­taloudessa eri luokat ovat naimisissa keskenään. Ehkä tämä yhteys ymmärretään helpommin pienissä maissa. Suurissa maissa iso osa väestöstä voi pudota köyhyyteen ja silti kansantaloudessa toinen puoli yhteiskunnasta voi oikein hyvin. Pienissä maissa huono-osaisuus näkyy paljon nopeammin kaikkialla yhteiskunnassa.

Nykyisin on myös vaikea uskoa, että ihmiset alistuisivat vapaaehtoisesti kurjuuteen. Jos yhteiskunnissa alkaa olla suuria joukkoja, jotka putoavat talouden kelkasta ja ovat samalla poliittisesti kodittomia, politiikka menee levottomaksi. Niin näyttää ehkä jälleen käyneenkin.

Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta