Suomen yliopistoja vaivaa keskinkertaisuus - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Vieraskynä

Suomen yliopistoja vaivaa keskinkertaisuus

Pärjäämme kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa vain panostamalla tutkimuksen ja opetuksen laatuun.

Julkaistu: 4.3. 2:00, Päivitetty 4.3. 8:21

Sanna Marinin (sd) hallitus­ohjelman mukaan ”Suomen on oltava maailman kärjessä koulutuksessa”. Hallitus sitoutuu ”tieto­pohjaisen politiikan tekoon sekä systemaattiseen vaikutus­arviointiin kaikessa lain­valmistelussa”.

Yksi maan tärkeimmistä koulutus­hankkeista perustuu teollisuus­maiden järjestön OECD:n tilastoon korkea­koulu­tutkinnon suorittaneiden osuudesta 25–34-vuotiaiden ikäluokassa. Suomessa tämä osuus on 41 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on 44 prosenttia ja monien maiden yli 50 prosenttia.

Siispä tavoitteeksi on Suomessakin asetettu 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tämä merkitsee tuhansien aloituspaikkojen lisäystä Suomen yliopistoihin.

Tietopohjaisen päätöksenteon ja systemaattisen vaikutusarvioinnin näkökulmasta olisi viisasta vilkaista muitakin numeroita samasta lähteestä. Suomen panostus korkeakouluihinsa vuonna 2018 oli 1,7 prosenttia brutto­kansantuotteesta, mikä oli lähellä OECD-maiden keski­arvoa. Rahoitus opiskelijaa kohti oli Suomessa pienempi (10 314 dollaria) kuin OECD-maissa keskimäärin (11 056 dollaria).

Viimeisin talouslama iski meillä muita rankemmin, sillä aikavälillä 2010–2016 Suomen korkeakoulubudjetti supistui 10,2 prosenttia mutta vertailumaissa keskimäärin 4,9 prosenttia. Nämä numerot heijastuvat suoraan henkilöstöön – suurimpaan budjettimomenttiin.

Yliopistojen keskeiset tehtävät eli tutkimus ja siihen perustuva opetus ovat yliopistojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kivijalka. Niiden menestyksen arviointiin eivät riitä määrälliset suoritteet. Suomen tieteen osuus koko maailmassa julkaistusta tutkimuksesta on vain 0,6 prosenttia. Vain laatu antaa meille mahdollisuuden pärjätä koulutuksen, tutkimuksen, innovaatioiden ja yritysten globaalissa kilpailussa.

Suomen Akatemian selvitykset osoittavat, että 2000-luvulla olemme menettäneet ase­miamme tutkimuksen vertailuissa. Julkaisujen ja viitteiden perusteella ar­vioitu laatu rämpii OECD-maiden keskiarvon tuntumassa, kun vertailumaat – etenkin Tanska, Norja, Hollanti ja Sveitsi – parantavat jatkuvasti ta­soaan. Joitakin huippuja meillä on, mutta kaikkiaan Suomen tutkimusta vaivaa lattea keskinkertaisuus.

Tutkimuksen laadunar­vioinnissa on ongelmia, mutta opetuksen osalta nämä ongelmat ovat suurempia. Oikeastaan tulisi puhua oppimis­tulosten arvioinnista. Mikä on se lisäarvo, jonka yliopisto antaa nuoren ihmisen kehitykselle? Toteutuuko tavoite, jonka mukaan faktatiedon ulkoa pänttäämisen asemesta akateeminen opetus pyrkii kehittämään opiskelijan kykyjä hankkia ja kriittisesti arvioida tietoa sekä ratkaista ongelmia yhteistyössä?

Tätä nykyä ainoa arviointiperuste, joka edes jotenkin kuvastaa yli­opisto-opetuksen laatua, on opiskelijoiden määrä suhteessa opetushenkilökuntaan. Koulutuksen eri vaiheissa ja aloilla tämän suhteen merkitys on erilainen. Pienryhmä­opetusta ja henkilökohtaista ohjausta kuitenkin pidetään yleisesti parempina kuin massaluentoja ja omakohtaista opiskelua.

OECD:n tilastojen mukaan vähiten opiskelijoita suhteessa opettajaan on Norjassa (9) ja Ruotsissa (10). Suomi asettuu OECD-maiden keskiarvoon suhdeluvulla 16. Tätä tuoreemmassa Unescon katsauksessa suhdelukumme on 19,9, kun vauraiden maiden keskiarvo on 14,2.

Jotta pärjäisimme kansainvälisessä laatukilpailussa, suomalaisten yliopisto-opettajien tai opiskelijoiden – tai molempien – tulisi olla fiksumpia kuin muissa maissa. Tällaiseen kansalliseen ylemmyyskompleksiin ei ole mitään perustetta.

Valtiovalta haluaa innokkaasti kaunistaa OECD:n tilastoja. Tähän ei kuitenkaan liity opiskelijamäärien kasvun vaatimaa resurssien korjausta vaan lähinnä kosmeettisia lisäyksiä. Opiskelijoiden ja opettajien määrän suhde on tulevaisuudessa yli 20. Tällainen kansainvälinen huippulukema ei ole meille kunniaksi vaan häpeäksi. Yliopistoille tulee vastustamaton houkutus tinkiä laadusta, jotta tutkintojen tavoitemäärät saavutettaisiin.

Takavuosina puhuttiin ”Uppsalan ekonomeista”: siellä suoritettu tutkinto tiedettiin heppoiseksi. Toivottavasti Suomen tutkinnot ­eivät päädy akateemisen halpamyynnin seurauksena pilkan kohteiksi.

Kari Raivio

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston entinen kansleri.

Oikaisu 6.3. kello 13:50: Opiskelijaa kohti laskettua OECD-maiden korkeakoulurahoitusta koskevasta kohdasta on poistettu virheellinen vertailu Ruotsiin.  

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.