Down-lasta odottaville on tarjolla vertaistukea - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Down-lasta odottaville on tarjolla vertaistukea

Kehitysvammaisuus on usein vieras asia siihen asti, kun se osuu omalle kohdalle.

Julkaistu: 6.3. 2:00

Nimimerkki Lapsensa menettänyt (HS Mielipide 2.3.) kirjoitti geneettisestä raskaudenkeskeytyksestä ja toivoi, että siihen päätyneitä vanhempia kohdeltaisiin myötätuntoisesti ja kunnioittavasti. Sitä minäkin toivon.

Vanhemmat joutuvat tekemään raskauden jatkumista koskevan päätöksensä nopeasti, kuten kirjoittajan tapauksessa on ollut. Aikaa on vähän, kun sikiöllä epäillään olevan Downin syndrooma. Kirjoitan tarkoituksella ”epäillään”, koska tutkimukset osoittautuvat joskus vääriksi. Ja tapahtuupa toisinkin: normaalin raskauden jälkeen syntyy yllättäen ds-lapsi.

Kehitysvammaisuus on usein vieras asia siihen asti, kun se osuu omalle kohdalle. Se on vierasta joskus lääkäreillekin, joiden opinnoissa on minimaalinen osuus kehitysvammaisuudesta. Perheet asetetaan raskaaseen tilanteeseen, jos lääkärin vaikuttaminen perustuu tämän omiin asenteisiin ja tietämättömyyteen.

Downin syndrooma ei ole sairaus, se on kromosomihäiriö, joka ilmenee älyllisten toimintojen erona muihin verrattuna. Ds-vauvoilla – kuten muillakin vauvoilla – voi olla sairauksia, mutta niitä ei ole kaikilla.

Ds-lapset, kuten muutkin lapset, hoidetaan päiväkodeissa. He käyvät koulua ja muuttavat pois kotoa aikuisina kuten muutkin nuoret. Osa käy päivätoiminnassa ja osa on palkkatyössä. Laitokset on purettu lähes kokonaan. Vanhempien ei edellytetä hoitavan lastaan vanhuusikään asti.

Kehitysvammatuki 57 ry sekä muut paikalliset tukiyhdistykset antavat vertaistukea jo raskauden aikana. Lääkäreitä on informoitu tästä asiasta.

Toivon, että lääkärit muistaisivat antaa yhteystiedot, jotta vanhemmat saisivat ajan tasalla olevaa tietoa ja vertaistukea ja että näin voitaisiin vähentää vauvaa odottavien vanhempien ahdistusta.

Sari Sepponen

puheenjohtaja, Kehitysvammatuki 57 ry

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Lukijan mielipide|Vanhemmille raskaudenkeskeytys on äärimmäisen vaikea päätös

Seuraa uutisia tästä aiheesta