Tämän kriisin jälkeen ei ole itsestäänselvyyksiä - Mielipide | HS.fi

Tämän kriisin jälkeen ei ole itsestäänselvyyksiä

Kun koko yhteiskunta joutuu stressitestiin, varmaa on vain, että asiat eivät palaa aivan entiselleen.

17.3.2020 2:00 | Päivitetty 17.3.2020 6:30

Pankeille määrättiin stressitestejä runsaat kymmenen vuotta sitten sen jälkeen, kun finanssikriisi oli kaatanut suuria rahalaitoksia. Nyt on edessä jotakin aivan muuta.

Koronaviruksen aiheuttama pandemia on stressitesti koko yhteiskunnalle, kaikelle yksittäisen ihmisen terveydestä valtioihin ja koko maailman kattaviin järjestelmiin.

Kun Suomessa on todettu poikkeusolot, kuten hallitus maanantaina teki, on kyseessä tilanne, jota ei jokunen viikko sitten pystytty edes kuvittelemaan. Seurausten arviointi ei ole helppoa. Erilaisia profetioita riittänee. Suurta hämmennystä käytetään varmasti myös poliittisesti hyväksi, kun väistellään ja siirretään vastuuta vääjäämättömistä virheistä covid-19-pandemian ennakoimisessa ja rajaamisessa.

Terveysuhkien arviointi pitää jättää asiantuntijoille. Laajempia vaikutuksia kannattaa kuitenkin pohtia.

Ensin voi katsoa, missä nyt ollaan.

Britannian läpi toisen maailmansodan pääministerinä luotsannut Winston Churchill ehkä sanoisi, että tämä on alun loppu, ei lopun alku. Niin hän sanoi hyvin erilaisessa tilanteessa, kun sota natsi-Saksaa vastaan alkoi kääntyä liittoutuneiden eduksi marraskuussa 1942.

Tämä ei ole sotaa, mutta nyt, niin kuin silloin, ollaan tilanteessa, jossa kyse ei enää ole uhista tai rajallisista pesäkkeistä. Uhat ovat toteutuneet, ja seuraavaksi ne pitää voittaa. Ei voi kuitenkaan tietää, mitä kaikkea siihen lopulta tarvitaan.

Pandemian vastaiset toimet muistuttavat voimakkaita lääkkeitä siinä, että niillä voi olla aiottujen vaikutusten lisäksi vakavia sivuvaikutuksia.

Toisin kuin lääkkeitä, joilla jonakin päivänä torjutaan covid-19-tautia, käyttöön otettuja kovia hallinnollisia keinoja tämän pandemian rajaamiseksi ei ole voitu testata laboratoriossa. Epidemian torjunnasta on kyllä kokemusta esimerkiksi osassa Itä-Aasian maista vuodelta 2003, sars-taudin jäljiltä. Suomessa ja muissa Euroopan maissa torjuntakeinot ovat osa valmiussuunnitelmia, mutta toimien käytöstä ei ole nykyoloissa kokemusta.

Nyt on joka tapauksessa tapahtunut hätäjarrutus taudin leviämisen rajaamiseksi. Seuraavaksi uuteen tilanteeseen totutellaan. Siinä on tekemistä jo pelkästään yksittäisillä ihmisillä ja perheillä, kun elämä rajautuu viikoiksi pääosin koti- ja lähi­piiriin.

Rohkaisua voi hakea niinkin epä­todennäköisestä paikasta kuin Huippuvuorilta. Siellä maailman pohjoisimmassa kaupungissa Longyearbyenissä asukkaat puhuvat kaihoisasti talven säkkipimeistä kuukausista, joiden aikana yhteisöllisyys korostuu ja ihmiset tukevat toisiaan.

Suuri kysymys ei kuitenkaan ole se, miten ihmiset sietävät toisiaan neljän seinän sisällä. Kun rajoitetaan ihmisten välistä kanssakäymistä, rajoitetaan koko yhteiskunnan hapensaantia ja verenkiertoa. Talouden pysäyttäminen ei uhkaa ainoastaan yrityksiä vaan niiden kautta myös poliittisia rakenteita.

Joidenkin lääkkeiden haitat voivat olla suurempia kuin hyödyt.

Tavoitteesta ei ole epäselvyyttä. Rajojen sulkemisilla, eristymisellä ja karanteeneilla hidastetaan tartuntoja niin, että riskiryhmät ja sen myötä koko väestö suojataan mahdollisimman hyvin ja tehohoitoa riittää niille, jotka tarvitsevat sitä.

Edessä on kuitenkin vääntöä siitä, miten pitkäaikaisia raskaimmat eristämistoimet – kuten maiden rajojen sulkemiset – ovat.

Lähtökohtana pitää olla lääketiede, mutta päätökset ovat poliittisia.

Monien maiden toimet on rajattu alkuvaiheessa kahteen viikkoon, joka on koronaviruksen itämisaika. Sitä voi pitää myös arviona ajasta, jonka järjestelmä kestää ja jonka jälkeen tilannetta on pakko arvioida uudestaan. Samalla toimia on määrätty voimaan myös useammiksi kuukausiksi. Suomessa toimet määrätään voimaan neljäksi viikoksi.

Maailmalla ei ole yhtenäistä linjaa koronaviruksen torjuntaan. On vain yhteisiä piirteitä siinä, mitä eri maissa tehdään. Toimet ovat pääosassa maista niin raskaita, että niiden vaikutukset ulottuvat myös pandemian jälkeiseen aikaan.

Riippumatta siitä, kuinka pitkään rajoja Euroopassa pidetään kiinni, niiden sulkeminen on dramaattista. Aiemmin mahdoton arkipäiväistyy.

Se voi toimia myös toisella tavalla. Schengen-alue ja Euroopan muut vapaudet eivät näytä tämän jälkeen itsestäänselvyyksiltä.

Kyse on muun lisäksi järjestelmien stressitestistä, josta kaikki eivät selviä samalla tavalla.

Avoimella demokratialla on kriiseissä heikko lähtönopeus mutta hyvä matkakestävyys. Nyt sen voi todistaa.

Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide