Seurasin aivan hiljattain kahta muistisairaan katoamistapausta, toista todella läheltä ja itsekin suurta surua kokien. Ensimmäinen tapaus päättyi huonosti. Lähitapaukseni selvisi onneksi vähän paremmin, tosin hän joutui sairaalaan.
Muistisairaiden määrä Suomessa kasvaa hurjaa vauhtia. Haluankin herättää jokaisen kansalaisen huomaamaan ja auttamaan eksynyttä muistisairasta ympärillämme. Se on kansalaisvelvollisuutemme.
Miten on mahdollista, että Helsingin keskustassa muistisairas rouva voi olla 16 tuntia yksin hortoilemassa? Keskellä iltapäiväruuhkaa, illalla pimenevässä kaupungissa, yöllä rauhallisessa kaupungissa ja taas aamulla ruuhkassa. Tämä tapahtui kevättalvella, pimeässä ja kylmässä.
Rouvan ohi on täytynyt kulkea tuhansia ihmisiä. Miksi kukaan ei ole kysynyt itsensä loukanneelta, hämillään olevalta, siististi pukeutuneelta rouvalta: ”Miten sinä voit? Onko kaikki kunnossa? Paleletko sinä? Minne vien sinut?” Vasta bussikuski kiinnitti huomiota 16 tunnin katoamisen jälkeen ja soitti poliisit paikalle, kiitos hänelle. Me muut suljemme silmämme.
Olin toissa kesänä Singaporessa. Ihastelin siellä tarttumista asiaan: rakennettiin muistisairaille ystävällistä yhteiskuntaa kampanjoimalla metrossa tuntemattoman, hämillään olevan muistisairaan ihmisen proaktiivisesta kohtaamisesta. Tätä samaa kampanjointia kaipaan myös Suomeen. Kaikki eivät välttämättä tunne muistisairaita ihmisiä.
Kaipaan meiltä ohikulkijoilta suurta sydäntä ja tervettä maalaisjärkeä. On todennäköistä, että lähitulevaisuudessa meidän kaikkien perheissä on muistisairaita. Toivottavasti ohikulkijat auttavat heitäkin, mikäli he ovat hetkellisesti hukassa.
Mirka Saarinen
yrittäjä, Helsinki
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
