Vanhemmille on siirtynyt iso vastuu lasten oppimisesta

Kun koulut taas avataan, erot koululaisten oppimistasossa voivat olla hyvinkin suuret.

24.3.2020 2:00

Koronaepidemian vuoksi opetus on perustellusti siirtynyt pääosin opettajalta koulusta koululaisten vanhemmille kotiin. Opettajille on vuosikymmenten varrella siirretty vastuu lasten oppimisesta, ja nyt tuo vastuu onkin kotona lasten ja heidän vanhempiensa välinen asia.

Se, miten vanhemmat suhtautuvat lastensa koulunkäyntiin, vaihtelee voimakkaasti. Jotkut aidosti välittävät lastensa koulunkäynnistä, ja toiset ovat siirtäneet tai ulkoistaneet kaiken vastuun koululaitokselle.

Nyt on käynnissä koululaisten vanhempien osalta ihmiskoe ”lapsen koulu kotona”. Kaikilta vastuunotto – siis oman lapsen oppimisprosessin hallinta kotona – ei onnistu. Kun koulut taas avataan, erot koululaisten oppimistasossa voivat olla hyvinkin suuret. Mitä teemme ”pudonneiden” joukolle, kun koulu syksyllä jatkuu opetussuunnitelman mukaan? Onko heillä preppauskursseja muun opetuksen ohella mielellään ennen syyskuun lukuvuoden alkua?

Toivon, että siirtoprosessi onnistuu ja vanhempien kiinnostus lastensa oppimista kohtaan kasvaa.

Tuomo Saarinen

filosofian maisteri, tutkija

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Mielipide