”Ei ollut enää yksityisiä kohtaloita, olimme kaikki samaa joukkoa, jonka teot ja tuntemistavat sääteli yksinomaan rutto.” Näin kirjoittaa ranskalaiskirjailija Albert Camus romaanissaan Rutto (1947). Kirjaa on myyty viime viikkoina taas valtavasti.
Camus’n teos kuvaa kuvitteellista kaupunkia 1940-luvun Algeriassa. Kaupunkiin iskee rutto. Lääkärit, päättäjät ja muut ihmiset vajoavat kurimukseen, jossa elämää rajoitetaan ja turtumus valtaa alaa. Kaupungista ei voi poistua, elämä kapenee. Ihmiset ajautuvat perimmäisten kysymysten äärelle.
Camus’n kirja on ajankohtainen, koska se on oikeasti poliittinen allegoria. Kirjan rutto ei ole vain rutto vaan eurooppalaisten mieliin 1940-luvulla vyörynyt fasismi – ideologia, joka riisti yksilöiltä heidän perusoikeutensa yhteisön nimissä.
Romaani kertoo siitä, miten ”ruton” vuoksi tehdyt rajoitukset lukitsevat ihmiset paikoilleen. Tauti alkaa vaatia heiltä uhrauksia ja jatkuvasti mahdottomia elämän ja kuoleman valintoja, jotka taas syöksevät ihmiset tutkimaan sisäisiä rajojaan. Vähän niin kuin nyt Helsingissä.
Täällä me yksilöt etsimme itsestämme nyt rajoja siinä, mikä on omien tarpeidemme ja yhteisen edun suhde. Luovunko mökkeilystä tai shoppailusta, jotta muut säilyvät terveempinä?
Vaikein pohdinta on kuitenkin poliitikoille. Utilitaristien mukaan hyvä teko tuottaa mahdollisimman paljon hyvää tai onnea mahdollisimman monelle. Se tarkoittaa, että jokaisen uuden rajoituksen kohdalla on jatkuvasti pohdittava, miten monta henkeä rajoitus pelastaa ja mitä haittaa se aiheuttaa. Voi olla myös, että haitta on hyötyä suurempi.
Tällaiset utilitaristiset elämän ja kuoleman valinnat ovat kohtuuttomia, mutta kriisissä jatkuvia. Erityisen kohtuuttomia ne ovat ehdottomia totuuksia etsivän Twitter-politiikan ajassa. Onko aina tehtävä kaikki, jotta yksikin henki pelastuu – hinnasta välittämättä? Koetapa ottaa kantaa somessa: kohtuuton kysymys.
Silti juuri tämän äärelle pandemia päättäjiä ajaa. Juuri tätä pohditaan, kun päätetään, milloin rajoituksia voi löysätä. Sitä pohditaan, kun tehdään uusia rajoituksia. Pakoon ei pääse: kaikki, aivan kaikki on nyt kohtuutonta.
”Ette ole ymmärtäneet, että se [rutto] on yhtä samaa alusta alkamista”, Camus kirjoittaa.
Camus-lainaukset Juha Mannerkorven suomennoksesta (Otava 1948).
Kirjoittaja on HS:n talouden ja politiikan toimituksen esimies.