Yhdessä sovitut pelisäännöt saavat etätyön ja koulun sujumaan - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Yhdessä sovitut pelisäännöt saavat etätyön ja koulun sujumaan

Poikkeustilanteessa meillä on pakon edessä mahdollisuus keksiä ja ottaa käyttöön hyviä uusia toimintatapoja.

Julkaistu: 27.3. 2:00

Viime päivinä monet työntekijät, opiskelijat ja koululaiset ovat joutuneet uuteen tilanteeseen, jossa työ ja opiskelu tapahtuukin kotona. Työtä ja oppimista vaikeuttavat häiriöt, keskeytykset ja tietotulva nousevat esiin ihan uusilla tavoilla ja altistavat henkiselle kuormittumiselle.

Kyse ei ole vain aikuisista vaan myös lasten ja nuorten opiskelutyöstä. Kasvava ja kehittyvä lapsi tai nuori tarvitsee opettajien ja aikuisten tukea oman toimintansa sujumiseen, ja myös aikuiset tarvitsevat yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

Nykytilanteessa aikuisten, lasten ja nuorten toiminnat kietoutuvat toisiinsa aivan uudella tavalla. Omat työverkostot ja asiakkaat, kotona olevat muut aikuiset ja nuoret, koululaiset ja opettajat, päiväkotilaiset ja vauvat jakavat saman fyysisen ja sosiaalisen työympäristön, jossa jokaisen tekeminen on tärkeää.

Miten meidän kannattaa toimia tässä uudessa tilanteessa? Ratkaisuja voi hakea samoista hyvistä käytännöistä, jotka keventävät kuormitusta tavanomaisissa työoloissamme. Pienillä, konkreettisilla hyvillä käytännöillä on suuri merkitys.

On tärkeää järjestää kotiin jokin häiriötön paikka, jonne voi vetäytyä tarvittaessa pois hälyn ja muiden huomiokaappareiden ulottumattomiin. On tärkeä karsia keskeytyksiä ja varata tekemiseen keskittymisrauhan tuomaa tehokkuutta. Jos koti on usean aikuisen ja lapsen yhteinen työskentelypaikka, tekemisiä tulee suunnitella ja asioista sopia laajemmin kuin vain oman työpaikan sisällä.

Monessa kodissa tarvitaankin nyt päivän aluksi työmaakokous, jossa käydään läpi tilanne ja suunnitellaan tuleva päivä. Keskittymisen ja keskustelun aika kannattaa rytmittää niin, että työrauha säilyy, mutta myös yhteistyö ja tuen tarve huomioidaan. Tiivistäkää kokouksia ja asiakastapaamisia, jotta väliin jää aikaa viimeistellä työt tässä uudessa kuormittavassa tilanteessa. Opettajia tarvitaan myös etäkouluissa tukemaan lasten työrytmiä. Sekä lasten että aikuisten työ sujuu parhaiten sopivina annoksina ja sovittuina ajankohtina, tilanteita ennakoiden, työskentelyrauhaa vaalien ja työtä riittävästi tauottaen.

Muutostilanteet ja uuden toiminnan rakentaminen vievät aikaa ja voimavaroja. Uuden oppimiselle ja hyvien ratkaisuiden keksimiselle yhdessä muiden kanssa on nyt suuri tarve.

Nämä ovat onneksi samoja asioita, jotka Työterveyslaitoksen tutkimuksen perusteella koetaan yleisimmin työssä innostavina. Sen vuoksi tämä uusi etänä työskentely voi myös vahvistaa voimavarojamme, mikä auttaa selviämään uusien kuormitustilanteiden kanssa.

Poikkeustilanteessa meillä on pakon edessä mahdollisuus keksiä ja ottaa käyttöön hyviä uusia toimintatapoja. Niiden avulla töiden ja opiskelun sujumista ja hyvinvointia voi vaalia jatkossakin.

Virpi Kalakoski

johtava tutkija, Työterveyslaitos

Kaisa Kanerva

lasten ja nuorten parissa työskentelevä neuropsykologian erikoispsykologi ja tutkija

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.