Kerran tulee kesä, ja syömme mansikoita sormin samalla viltillä - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Kerran tulee kesä, ja syömme mansikoita sormin samalla viltillä

Kunpa poikkeustilan jälkeen muistaisimme, miten arvokas on ihmisen kosketus.

Julkaistu: 27.3. 2:00
Kuvituskuva

Kuva: Juhani Niiranen HS

Kukaan ei voi luvata, koska tämä loppuu. Teen tietenkin niin kuin käsketään: pysyn kotona.

Mutta hellin mielessäni fanta­siaa. Sen nimi on kesä.

On ehkä elokuun viimeinen lämmin päivä. Lapset rehvastelevat sukellustaidoillaan Kuusijärven uimarannalla ja mankuvat jäätelöä. Olemme vieneet hei­dät vaarin kanssa kalaan ja kaverille yö­kylään ja Legolandiin, kuten oli luvattu.

Tai tämä: seisomme rakkaimman kanssa kiinni toisissamme keskellä ­festivaaliväkeä, lähempänä miksaus­koppia kuin päälavaa. Musiikki osuu niin keskelle sielua, että mies unohtaa paasata äänentoiston laadusta.

Tai tämä: juhlat. Istumme viltillä vierekkäin. Jollain on kitara, kaikki osaavat laulujen sanat. Syömme ja juomme, sormin ja muovihaarukoilla, ja vähän liikaa.

Vasta leivottua omenapiirakkaa, grilliruokaa, mansikoita, vähän sulanutta valkohomejuustoa, uuden sadon sitä sun tätä, kaikkia poikkeusaikoina syömättä jääneitä syntymäpäiväkakkuja. Sangriaa, hyvää viskiä ja kotitekoista mustaherukanlehtimehua.

Sinut on kutsuttu. Mitä tuot nyyttäreihin tullessasi?

En tiedä, onko se kesä edes tämä kesä. Mutta tarvitsen kuvitelmani.

Samalla mietin, miten tämä poikkeustila meitä muuttaa. Viisastummeko yhtään? Kun historiaan katson, niin tuskin.

Jos nyt edes tämän jaksaisin muistaa: toiset ihmiset ovat lahja.

Nyt keväällä melkein kaikki ihmisten kohtaamiset ovat ylellisyyttä, johon meillä ei ole varaa. En kaipaa vain juhlia, kaipaan arkea.

Tavalliset ja arvokkaat asiat huomaa vasta, kun ne tempaistaan pois.

Kaipaan juoruilua työpaikan kahvi­automaatilla. Haluan lohduttaa ystävääni vakuuttavammin kuin kirjoittamalla chattiin *virtuaalihalaus. Tahdon vaihtaa kaupan kassan kanssa pari sanaa säästä, kätellä tuntematonta, silittää äitini ­hiuksia.

Selviydymme tästä kyllä.

Keksimme joka päivä uusia tapoja käyttää tekniikkaa, kohdata toisiamme yli fyysisen etäisyyden. Soittakaa ihmiset varsinkin niille, jotka asuvat yksin.

Kunpa myöhemmin edes muistaisin, että mobiililaitteet ovat surkea korvike. Ne hukkaavat hienommat sävyt, sanattoman viestinnän.

Kosketus tekee meistä enemmän ihmisiä. Tarvitsemme toisiamme, poikkeusoloissa ja aina.

Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimittaja.

Seuraa uutisia tästä aiheesta