Kaikki puhuvat nyt videopuheluita, koska eivät muutakaan voi – Etäyhteydenpito on ankeaa, mutta jotain oleellista siitä voi oppia - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Kaikki puhuvat nyt videopuheluita, koska eivät muutakaan voi – Etäyhteydenpito on ankeaa, mutta jotain oleellista siitä voi oppia

Odotan jo sitä hetkeä, kun loputtomat ryhmächatit voi vaihtaa taas oikeaan tapaamiseen.

Julkaistu: 6.4. 2:00, Päivitetty 6.4. 6:40

Paras ystäväni muutti viitisen vuotta sitten toisella puolelle maailmaa, Kanadan preerialle Saskatchewanin provinssiin.

Ennen hänen muuttoansa olimme nähneet lähes päivittäin. Oli ihan tavallista, että yliopistolla tai töissä vietetyn päivän jälkeen kävelin sen kummemmin ilmoittamatta hänen ovelleen ja rojahdin makaamaan puolikuun muotoiselle sohvalle.

Ystäväni muutto ei tullut minulle yllätyksenä, mutta muutos arjessa tuntui silti valtaisalta. Jokapäiväinen näkeminen muuttui hyvällä tuurilla kerran kuussa soitetuiksi videopuheluiksi.

En ole koskaan ollut videopuheluiden ystävä. Kun asuin Balilla, pidin Suomessa asuviin läheisiini hävettävän vähän yhteyttä. Parin tunnin Skype-puhelu ei hyvällä tahdollakaan vastaa töiden jälkeistä oluthetkeä pubissa tai illanviettoa ystävän asunnolla. Ystäväni muuton jälkeen yritin opetella parhaani mukaan.

Lopputulos on kouluarvosana-asteikolla tyydyttävä. Välillä menee useampi kuukausi, ettemme soita toisillemme, koska soitteluaikataulujen sumpliminen on yllättävän hankalaa.

Tänä keväänä koko Suomi – ja suuri osa koko maailmasta – on saanut kertarysäyksellä opetella vastaavan yhteydenpidon niiden kaikkien läheistensä kanssa, jotka asuvat aivan lähellä mutta joita nyt ei voi nähdä.

Lopputulos on ollut yllättävä. Törmään päivittäin sosiaalisessa mediassa päivityksiin, joissa uutta etähengailua hehkutetaan upeana juttuna. Olen toki itsekin alkanut sopia kavereideni kanssa töiden jälkeen videopuheluyhteydellä hoidettavia etäillanviettoja. Tässä ankeassa ajassa surkeinta olisi, jos ei olisi mitään tapaa pitää yhteyttä läheisiin.

Monen hengen Messenger-puhelu toimii korvikkeena paremman puutteessa, mutta en vain onnistu löytämään niistä mitään intoilun arvoista. Odotan jo sitä hetkeä, kun loputtomat ryhmächatit voi vaihtaa taas oikeaan tapaamiseen.

Yhden hyvän asian olen silti keksinyt pidettyäni vuosien ajan yhteyttä ystävääni lähinnä videopuheluilla. Kun fyysistä etäisyyttä on paljon, on pitänyt opetella ottamaan presidentti Sauli Niinistönkin korostamaa henkistä läheisyyttä. Ehkä juuri tuon taidon opettelu on tuntunut muistakin piristävältä.

Kun ennen lähdin kaveriltani illalla kotiin, sanoin tavallisesti hyvästiksi ”Moikka”. Nyt sanon ”Olet rakas”.

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat