Euroopan unioni valmistelee nopeasti mittavia toimia koronaviruskriisin taloudellisen iskun pehmentämiseksi. Ne voivat kasvattaa Suomen EU-jäsenyyteen liittyviä taloudellisia vastuita moninkertaisiksi.
Arvioidessaan Suomen osallistumista EU-järjestelyihin perustuslakivaliokunta on katsonut, etteivät järjestelyjen riskit saa vaarantaa Suomen kykyä huolehtia kansalaistensa taloudellisista ja sosiaalisista oikeuksista perustuslain edellyttämällä tavalla. Lähtökohta joutuu tässä kriisissä tosielämän testiin.
Solidaarisuus on tärkeää, ja EU-jäsenyydestä seuraa sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Joskus on perusteltua osallistua hankkeisiin, joiden suora hyöty itselle on niukka.
Tällainen hanke on Euroopan investointipankin yhteyteen perustettava erillinen 25 miljardin euron covid-19-rahasto, josta on määrä antaa korkeariskisiä lainoja etenkin eteläeurooppalaisille yrityksille.
EU:n on lähiviikkoina tarkoitus päättää myös niin kutsutusta Sure-asetuksesta, joka luo sadan miljardin euron hätärahaston lyhennetyn työajan järjestelyjen tukemiseen.
Hankkeet on tarkoitus toteuttaa jäsenvaltioiden valtiontakauksilla, jotka jyvitetään suhteessa maiden kokoon. Tämänkaltaisia järjestelyjä on EU:ssa mahdollista käyttää, jos summat ovat suhteellisesti pieniä ja rahoituksen tarve ohimenevä.
Tukea terveystoimiin aiotaan tarjota myös Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta, ensi kerran ilman talouspoliittisia ehtoja. Tukea saavilta jäsenvaltioilta ei edellytetä sopeutustoimia, joilla varmistetaan takaisinmaksun edellytykset. Ehtoja on tähän asti pidetty EU-oikeuden näkökulmasta välttämättöminä.
Järjestelyn asiakkaaksi on povattu Italiaa, jonka valtionvelka oli jo ennen kriisiä noin 135 prosenttia bruttokansantuotteesta eli yli kaksinkertaisesti EU:n yhteisen sääntökehikon salliman 60 prosentin rajan.
Raja ei ole kiusantekoa. Sen tarkoitus on varmistaa, että valtiot keräisivät hyvinä aikoina puskureita, jotta ne selviäisivät myös huonoista ajoista. Nyt huonot ajat ovat käsillä, ja velkasuhteet nousevat jyrkästi.
Ehdollisuuden puuttuessa riskit kasvavat. Yhtenä vaarana on, että Suomi joutuu pääomittamaan EVM:ää lisää jo maksetun 1,44 miljardin euron lisäksi. Toimet ovat suuria Suomen mittakaavassa, mutta pieniä kriisin tarpeisiin nähden.
Kunnianhimoisin kaavailluista rahoitusinstrumenteista on EU-johtajien puheissa lanseerattu uusi elpymisrahasto, jonka kooksi on kaavailtu jopa 1 500 miljardia euroa.
Komissio antanee ehdotuksensa lähiviikkoina, ja sen tiimoilta on odotettavissa kova poliittinen kamppailu. Auki on muun muassa, tarjottaisiinko instrumentista jäsenvaltioille lainoja vai suoria avustuksia.
Käytännössä rahoituksen vaihtoehdot ovat joko jäsenvaltioiden yhteisvastuullinen velanotto tai EU-budjetin merkittävä kasvattaminen.
Jäsenvaltioiden välisen rahoituksen muodoksi on tarjottu yhteisiä velkakirjoja, joissa kukin jäsenvaltio vastaisi paitsi omasta osuudestaan myös kaikkien velkakirjojen kokonaissummasta. Järjestelyyn liittyisi oikeudellisia ongelmia, sillä EU-sopimukset kieltävät yksiselitteisesti tämänkaltaisen yhteisvastuun. Se olisi myös poliittisesti myrkkyä monelle pohjoiselle jäsenvaltiolle. Suomen kohdalla vastuiden kokoluokka uhkaisi kiistatta perustuslaillisten velvollisuuksien toteuttamista.
Rahaston luominen EU-budjetin sisään on vaikeaa etenkin, jos rahoitus olisi paljolti avustusmuotoista. Rahoitus tulisi löytää joko etsimällä EU:lle uusia tulonlähteitä, antamalla unionille verotusoikeus tai nostamalla EU-jäsenmaksuja.
Jos näihin ratkaisuihin ei ole nyt halukkuutta, vaihtoehdoksi jää EU:n toiminnan rahoittaminen ainakin väliaikaisesti velaksi. Perussopimusten mukaan EU-budjetin tulojen ja menojen tulee kuitenkin olla tasapainossa. Tämän periaatteen muuttaminen voi olla perusteltua, mutta se tulisi tehdä perussopimuksia muuttamalla, perusteellisen ja avoimen keskustelun kautta.
Kriisi vaatii poikkeuksellisia toimia, ja jäsenvaltioita pitää auttaa. Nämä toimet voivat kuitenkin muuttaa EU:ta pysyvästi ja tuoda Suomelle uusia merkittäviä vastuita.
Ratkaisujen oikeudellisella toteuttamistavalla on iso merkitys sille, miten Suomi kriisistä selviää ja millaiseen unioniin maa kriisin jälkeen kuuluu.
Päivi Leino-Sandberg
Kirjoittaja on eurooppaoikeuden professori Helsingin yliopistossa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.
