Lapinlahden sairaala-aluetta koskevassa keskustelussa on korostettu alueen kulttuurihistoriallista arvoa.
Kaunis miljöö voi olla myös hoitava itsessään.
Olin potilaana Lapinlahden sairaalan nuorisopsykiatrisella osastolla noin puolitoista vuotta erimittaisina hoitojaksoina – ja paranin lopulta hengenvaarallisesta sairaudesta. Asiantuntija-avun lisäksi minua paransi itse miljöö: me potilaat hoidimme puutarhaa ja siinä samalla itseämme. Pääsimme aamulla poukamasta uimaan ja saimme miettiä elämän rajallisuutta kävelyretkillä viereiselle Hietaniemen hautuumaalle.
Vanhan ajan parantoloissakin saattoi olla samaa ajatusta luonnon ja ympäristön parantavasta voimasta. Minua kiehtoivat ja lohduttivat tarinat rakennuksen historiasta: ne antoivat perspektiiviä tilanteessa, jossa oma elämä tuntui päätyneen umpikujaan. Kirjailija Aleksis Kivikin oli kuulemma kiivennyt rakennuksen vanhoja portaita ja katsellut ulos potilashuoneen kaarevasta ikkunasta.
Ullakolla pidettiin fysioterapiaa, ja minä luin ylioppilaskirjoituksiin vanhassa sairaalakoulussa, joka oli jäänyt tyhjilleen toiminnan loputtua.
Nyt olen korkeakoulutettu perheellinen veronmaksaja ja työskentelen asiantuntija-ammatissa. Haluan ilmaista kiitokseni hoidosta, jota Lapinlahdessa sain. Yhteiskunnan arvoista kertoo paljon se, että kaikkein hauraimmat yksilöt saivat toipua arvostetussa ja sielua hoitavassa ympäristössä.
Entinen potilas
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
