Pandemia korostaa suurtuotannon riskejä - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Vieraskynä

Pandemia korostaa suurtuotannon riskejä

Luonnon tuhoamisesta aiheutuvat ulkoiskustannukset ovat koko modernin ruoantuotantojärjestelmän ongelma, jonka ratkaisua ei voida viivyttää loputtomiin.

Julkaistu: 11.5. 2:00

Koronavirus opettaa meille uusia asioita. Nykyisellä pandemialla on selvä yhteys niihin riskeihin, joita maataloustuotannon kehitys on lisännyt niin Kiinassa kuin muuallakin maailmassa.

Kun Kiinassa on elintaso noussut, myös lihantuotanto on muuttunut: perinteisestä pienviljelymallista on siirrytty suurtuotantoon.

Tämä on ajanut pienviljelijät ahtaalle. Monet viljelijät ovat muuttaneet kaupunkeihin teollisuuden palvelukseen, ja nyt he syövät itsekin teollisia maataloustuotteita.

Viljelijöiksi jääneet joutuvat Kiinassa erikoistumaan jollekin alalle, esimerkiksi villieläinten lihan myyntiin. Suomessakin ovat tulleet tutuiksi videopätkät Wuhanin torilta, jossa käärmeen, rotan, koiran ja monen muun eläimen liha vaihtaa omistajaa. Erityisesti lepakon arvellaan kantavan monia ihmisen kautta leviämiskelpoisia viruksia.

Tällaiset eläintorit voidaan toki lopettaa, ja sitä tietysti yritetäänkin. Se ei silti poista suurimpia ongelmia: lihantuotantoon rakennetut teollisuuslaitokset miljoonine eläimineen ovat suuren mittakaavan virushautomoja.

Sioista ja siipikarjasta aiemminkin lähtenyt leviämään pandemioita, kuten sikainfluenssa ja lintuinfluenssa ovat tälläkin vuosisadalla osoittaneet.

Lihantuotannossa käytetään myös holtittomasti antibiootteja. Tämä lisää bakteerien vastustuskykyä ja raivaa tilaa niiden aiheuttamille tulehduksille. Lihantuotannon ”tehokkuuden” nimissä luodaan siis bakteerikantoja, joihin antibiootit eivät enää tepsi.

Antibioottien tehoa heikentää vielä se, että ihmiset käyttävät niitä runsaasti ja reseptivapaasti lääkkeinä. Koronaviruskin tappaa eniten ihmisiä sellaisissa maissa, joissa antibioottiresistenssiä on tavallista enemmän eikä bakteeritulehduksiin välttämättä löydy toimivaa lääkettä.

Lihan suurtuotanto on rakenteellinen ongelma muuallakin kuin Kiinassa. Väestön määrän lisääntyessä kaupungitkin kasvavat ja ruoantuotannon näennäistä tehokkuutta lisätään. Aiempaa tehokkaampi lihantuotanto heikentää pienviljelyn kannattavuutta, ja monien viljelijöiden on pakko muuttaa kaupunkeihin.

Slummeisssa työttömät hankkivat elantonsa miten hankkivat. Joissain tapauksissa he menevät teollisuuden palvelukseen tai nälkäpalkalla maatalouden suurtuotantoon, kuten Etelä-Euroopan kasvihuoneille.

Teollisessa kasvin- ja lihantuotannossa halvat hinnat perustuvat siihen, että kenenkään missään päin maailmaa ei tarvitse maksaa tuotannon ulkoiskustannuksia.

Niitä aiheutuu muun muassa luonnon monimuotoisuuden, vesistöjen ja ilmaston tuhoamisesta, epidemioiden leviämisestä sekä ihmisoikeuksien polkemisesta. Tämä on koko modernin ruoantuotantojärjestelmän ongelma.

Samalla maatalous käyttää massiivisia määriä fossiilisia tuotantopanoksia, jotka heikentävät maaperän hiilipitoisuutta. Monokulttuuriviljely, jonka jatkuva torjunta-aineiden käyttö ja kehitys mahdollistaa, täydentää tuhon.

Erityisen vaarallista on geenijalostuksen yhdistäminen torjunta-aineisiin, kuten glyfosaattiin ja dikambaan.

Etelä-Amerikassa on siirretty laajoja laidunalueita soijapelloiksi geenimuunnellulla lajikkeella, joka sietää glyfosaattia mutta pitää rikkaruohot kurissa kunnes ne kehittyvät vastustuskykyisiksi. Eläimet on siirretty suurtuotantoyksiköihin, joissa niille syötetään teollisesti tuotettua rehua. Niiden lanta rehevöittää vesistöjä ja lämmittää ilmaa, kuten Suomessakin pienessä mittakaavassa tapahtuu.

Nykymaailmassa emme voi enää uskoa teknologian ihmeitä tekevään voimaan. Meidän on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota riskeihin. Kestäviä kaupunkirakenteita suunniteltaessa on otettava huomioon myös kestävä ruokahuolto.

Esimerkkejä teollisen ruoantuotannon ulkoiskustannusten maksuunpanosta näkyy yhä enemmän. Silti vaikkapa oikeusjutut, joissa torjunta-aineita valmistava Monsanto on tuomittu viime vuosina suuriin korvauksiin, voivat olla korvaussummissa mitaten vielä vaatimattomia verrattuna niihin kustannuksiin, jotka lankeavat maksettaviksi myöhemmin.

Ihmiskunta varmaankin selättää covid-19-viruksen, mutta entä kun tulee seuraava pandemia?

Ilkka Herlin

Kirjoittaja on Elävä Itämeri -säätiön perustajajäsen.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat