Muistisairas 89-vuotias isäni kuoli vanhusten palveluasumisyksikössä viikko sitten. Ilo hoivapaikan saamisesta oli ollut suuri, mutta se vaihtui nopeasti korona-ajan murheeseen; en saanutkaan enää tavata isääni.
Lyhyiden puhelinkeskustelujen aikana huomasin isäni voinnin heikentyneen. En tiedä, mitä hän ajatteli – ehkä hän luuli minun hylänneen hänet – mutta oma ahdistukseni kasvoi puhelu puhelulta. Lopulta hän ei enää tuntenut minua, ja yhteys katosi.