Taantumalla on nuorten elämässä pitkä häntä - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Taantumalla on nuorten elämässä pitkä häntä

Noin kolmannes opiskelijoista on menettänyt koronaviruksen vuoksi ensi kesän kesätyöpaikkansa.

Julkaistu: 23.5. 2:00, Päivitetty 23.5. 7:18

Kuva: Mitro Härkönen / HS

Runsaan viikon kuluttua he ovat jälleen täällä, kymmenet kesä­toimittajat. Osalle talo on tuttu jo aiemmilta vuosilta, osalle kesä toimituksessa on ensimmäinen.

Nyt kokemus on kaikille kuitenkin uusi: vastaan­ottajia on vain kourallinen, käytössä olevat työ­pisteet ovat etäällä toisistaan ja kokeneemmat kollegat ovat verkko­yhteyksien päässä.

Koronavirusepidemia on hiljentänyt työpaikkojen tapaan myös talouden. Maailmantalous oli epidemian iskiessä hyvässä kolmen prosentin kasvuvauhdissa, nyt sen arvioidaankin supistuvan tänä vuonna saman verran. Kotimainen kulutus on jäätynyt. Teollisuussijoituksen huhtikuisessa kyselyssä puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä kertoi liikevaihtonsa laskeneen edellisvuodesta, ja monilla siitä oli hävinnyt lähes puolet.

Viime kuukauden aikana puhelin on soinut taajaan, kun kesätoimittajat ovat varmistaneet työsuhteensa todella alkavan. Äkkiseltään oudolta kuulostavaan kysymykseen on syynsä: Jyväskylän yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan noin kolmannes opiskelijoista on menettänyt koronaviruksen vuoksi ensi kesän kesätyöpaikkansa. Sosiologian professori Terhi-Anna Wilska totesikin Ylellä, että yritysten työllistämisvaikeudet kohdistuvat ensimmäiseksi niihin, jotka ovat vasta siirtymässä työelämään.

Tilastokeskus selvitti aikoinaan tarkoin, miten 1990-luvun lama vaikutti nuorten työllistymiseen. Tutkija Anna Loukkolan mukaan vuonna 1992 tutkinnon suorittaneista jopa 25 prosenttia jäi valmistuttuaan työttömäksi. Otannassa olivat mukana ammattiin valmistuneet, ylioppilaat ja korkeakoulutetut. Vielä vii­den vuoden kuluttua valmistumisestaan heistä oli työttömänä yli 10 prosenttia.

Vuonna 2017 Helsingin yliopistossa hy­väksyttiin Miika Päällysahon taloustie­teen pro gradu, jossa tarkasteltiin taantuman aikana valmistumisen lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia vastavalmistuneiden vuosiansioihin ja työttömyyteen. Työllistyminen korkean työttömyys­asteen maakunnissa leikkasi valmistumista seuranneen vuoden vuosi­ansioita keskimäärin 12,6 prosenttia, ja vaikutus puoliintui vasta noin kymmenessä vuodessa. Työttömänä olemisen todennäköisyys oli suurempi noin seitsemän vuoden ajan valmistumisesta.

Taantumalla on nuorten kollegoiden elämässä pitkä häntä. Siksi koronaviruskurimuksesta ulospääsyä etsittäessä ei ole yhdentekevää, miten sieltä tullaan.

Kirjoittaja on HS:n hallintopäällikkö.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat