Runoilija tiivisti kahteen sanaan kaiken, minkä oli elämästä oppinut, ja tänä keväänä havaitsin hänen olleen oikeassa - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Runoilija tiivisti kahteen sanaan kaiken, minkä oli elämästä oppinut, ja tänä keväänä havaitsin hänen olleen oikeassa

Majaa rakentavan poikakolmikon ja mökkiään kesäkuntoon laittavan naapurin kasvoilla on näkynyt sama ilme: puhdas, peittelemätön riemu.

Julkaistu: 24.5. 2:00, Päivitetty 24.5. 7:30

Kuluneen parin kuukauden aikana olen päässyt seuraamaan suurenmoista rakennushanketta. Kahdeksanvuotias poikani ja hänen kaksi kaveriaan aloittivat maaliskuun loppupuolella majan rakentamisen pikkuruisen mökkimme viereen Kivinokan ulkoilualueella Itä-Helsingissä.

Samoihin aikoihin kun majan ensimmäisiä keppejä sidottiin puunrunkoon, raportoitiin Suomen ensimmäisestä koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta.

Sitä seuraavien viikkojen aikana havaitsin, ettei majan rakennus menettänyt viehätystään. Innosta kiljuen pojat kantoivat metsästä kaatuneita puita ja opettelivat sahan käytönkin. Yksi haava raportoitiin. Lounaaksi tarjoamani makkarat kelpasivat vaaleampinakin, kun oli kiire rakentamaan. Iltaisin kotona sain sitten kuulla pojaltani Minecraftin virtuaalisen rakennusprojektin sijaan vänkyräisten keppien tarjoamista haasteista.

Jossain vaiheessa majan oviaukon päälle ilmestyi kyltti, jossa oli kolmen rakentajan nimet.

Yleensä seurasin majan nousemista yksin, sillä naapurin seitsenkymppinen nainen pysyi kotona, vaikka muuten hän vietti mökillään kaikki keväät. Hän pelkäsi koronaviruksen voivan tarttua metromatkan aikana.

Itse pakottauduin pysymään sivussa poikien projektista, haravoin ja luin uutisia kännykästä. Huhtikuussa ekonomistit ennustivat maailmaan 1930-luvun veroista lamaa. Pihakeinussa ja merta katsellen se tuntui pieneltä ongelmalta.

Kevään edetessä saimme uusia rakentajia naapurustoon. Ympäristöön ilmestyi lintuja pesintäpuuhissa, ja äänekäs elämä täytti metsän. Myös elämän päättyminen tuli pojille tutuksi, sillä majan vierestä löytyi parikymmentä vuotta sitten kuolleen kissan hauta. Sivukorvalla kuulin poikien pohtivan, vieläkö kissan voisi kaivaa ylös. Kehotuksestani he päättivät jättää lemmikin rauhaan.

Toukokuussa paikalle saapui sitten seitsenkymppinen naapurimmekin ja alkoi laittaa mökkiään touhukkaasti kesäkuntoon. Kasvoillaan hänellä oli sama ilme kuin pojillakin: niillä näkyi puhdas, peittelemätön riemu.

”Voin tiivistää pariin sanaan kaiken mitä olen oppinut elämästä”, runoilija Robert Frost on sanonut.

”Se jatkuu.”

Maja ei ole vielä valmis.

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat