Tepsisikö tähänkin konservatiivinen hoito? - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Tepsisikö tähänkin konservatiivinen hoito?

Kriisien kohtaaminen vaatii valtiolta, alueorganisaatioilta ja kunnilta sekä myös yksityiseltä puolelta selvästi saumattomampaa yhteistoimintaa.

Julkaistu: 7.6. 2:00, Päivitetty 14.6. 9:34

Vasemman polven eturistiside napsahti poikki tammi­kuussa. En ole liikunta­vammoista aiemmin kärsinyt, ja yhtäkkinen liikkuvuuden menetys otti koville. Leikkauskin huoletti.

Verestä turvonnut polveni päätettiin kuntouttaa toimintakuntoon ilman leikkausta. Tätä kutsutaan konservatiiviseksi hoidoksi.

Eturistiside on tärkeä polvea tukeva nivelside, ja sen vaurioituminen aiheuttaa polven liiallista löysyyttä. Jalka tuntuu pettävän alta.

Kuntoutusjakson aikana jalkani liikelaajuus palautui. Aktiivinen treenaus vahvisti lihasvoimaa niin, että löysyys polvesta väheni. Ennen pitkää arkiliikunta alkoi sujua kuten ennenkin, vaikka pelko jalan pettämisestä alta säilyykin aivoissa.

Palasin viime maanantaina työpaikalleni reilun kahden kuukauden etätyöjakson jälkeen. Paluu liki tavallisiin arkirutiineihin on palauttanut mieleeni alkuvuoden viikot, jolloin hain rajoja sille, mitä polveni kestää, mitä ei. En tiedä nytkään, kuinka palautuminen sujuu. Ja varaudun mielessäni myös takaiskuihin koronaviruksen suhteen.

”On se valtava pamaus koko ihmiskunnalle”, kauppajätti Keskon pääjohtaja Mikko Helander luonnehti syntymäpäivähaastattelussaan koronapandemiaa kaikkine vaikutuksineen (HS 31.5.).

Ehkä tätä pamausta voisikin rinnastaa eturistisidevammaan ja siitä toipumiseen. Yhden miehen ja polven sijaan kyse on nyt meistä kaikista – yhteiskunnasta ja lopulta koko maailmasta.

Koronakin tuli pyytämättä ja yllättäen. Se paljasti haavoittuvuutemme, rajoitti kertaheitolla liikkumistamme ja koko arkeamme.

Se herättää kysymyksen siitäkin, oliko jonkin kohdan pettäminen vain ajan kysymys.

Koronakevät jäi taakse kuin eturistisidevamman veripolvivaihe. Nyt edessä on liikeratojen palauttaminen ja tavanomaiseen liikkumiseen totuttelu. Äärisuorituksiin ei kannata vielä ryhtyä, ehkei koskaan.

Haluttaisi unohtaa koko korona, pitää sitä pahana unena, mutta tiedostamme, että joudumme edelleen elämään sen kanssa. Tietoisuus riskeistä heijastuu monin tavoin valintoihimme.

Henkilökohtaiseen harkintaan jää juuri nyt se, millä tavoin itse kunkin tulisi suojautua, jotta suomalainen yhteiskunta voisi avautua mahdollisimman vähin riskein.

Viime viikkojen maskikeskustelu on tässä mielessä vaikuttanut saivartelulta, jossa viranomaiset hallitusta myöten ovat tyystin unohtaneet maalaisjärjen käytön.

Etenkin kaupunkioloissa jonkinlaisen kasvosuojan käyttöä voi puolustaa jo itsesuojeluvaistolla. Itse kaivan kasvomaskin esille aina kauppaan mennessäni. Toistaiseksi en ole tätä tapaani muuttamassa.

Suomi on selvinnyt koronakriisin nyt läpikäydystä vaiheesta verrattain vähin vaurioin. Yhteiskunta on osoittanut toimivuutensa, ja valtiovallan päättämät rajoitustoimet ovat olleet varsin perusteltuja.

Terveydenhuolto on selvinnyt kriisiytymättä, ja tehdyillä päätöksillä kuolleidenkin määrä on pysynyt verrattain vähäisenä.

Koronakriisin konservatiivinenkin jälkihoito vaatii aikaa ja rahaa. Meidän tulee yhteiskuntana hahmottaa ne paikat, jotka vaativat treenaamista – jotta voisimme kohdata tulevat kompastuskivet entistä vakaampina.

Yhteiskunnan turvaverkon vahvistaminen on välttämätöntä, jotta kriisin tullen heikoimmistakin pidetään huolta. Suomessakin katseen on nyt syytä viivähtää muun muassa vanhusten hoivan kehittämisessä.

Ympäristöterveyden näkökulman on perusteltua tulla vahvemmin esiin muun muassa asumisen ja kaupunkirakenteen suunnittelussa.

Huoltovarmuudenkin osalta ruokahuollon ja ylipäänsä riittävän tuotannollisen omavaraisuuden vahvistaminen on selvästi tarpeen.

Kriisien kohtaaminen vaatii val­tiolta, alueorganisaatioilta ja kunnilta sekä myös yksityiseltä puolelta selvästi saumattomampaa yhteis­toimintaa. Alueelliset erityispiirteet on varmasti vastedes syytä ottaa entistä paremmin huomioon.

Etätyö, asumisväljyys, kulutustottumukset ja suhde matkusteluun. Ne ovat niitä oman elämämme valintoja, joita moni pohtii nyt uusin silmin. Ennalleen kaikki ei tämän jälkeen palaa, mutta hyvään elämään voi oppia uudelleenkin.

Leikkauksiakin voi toki ennen pitkää olla edessä.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

60-vuotias|Metsäteollisuuspomona uraa tehnyt Mikko Helander luuli puhelun tulleen ensin väärään numeroon, kun häntä pyydettiin Keskon pääjohtajaksi

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?