Kun työnantaja painostaa uskontoon, ongelma ei ole uskossa vaan uskojissa - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Kolumni

Kun työnantaja painostaa uskontoon, ongelma ei ole uskossa vaan uskojissa

On muistettava erottaa toisistaan usko, uskonto ja uskonnolliset yhteisöt oli kyse kristillisyydestä, salaliitoista tai lentävästä spagettihirviöstä.

Julkaistu: 26.6. 2:00, Päivitetty 26.6. 8:37

Minä tulin uskoon. Raamatun selitykset siitä, miten asiat saattoivat tapahtua, tuntuivat järkeviltä. Vastauksia sateli, kaikki olikin selitetty puolestani. Se tuntui lohdulliselta. Olin viisitoista­vuotias, ja tunne kesti yhden illan. Seuraavana aamuna päätelmät eivät enää tuntuneet selviltä eivätkä tarjotut vastaukset varmoilta.

En tiedä, mitä tapahtui. Kipaisiko jumala tervehtimässä ja otti hatkat saman tien? Vai oliko kyseessä jokin murrosiän hormonaalinen oikku?

En ole pahemmin vaivannut asialla päätäni aikuisena, ennen kuin tänä kesänä sain työtehtävän verkon salaliittoteorioita käsittelevästä QAnon-liikkeestä. He poimivat maailmanlopun vinkkejä nettinimimerkin letkautuksista ja uskovat, että presidentti Donald Trump pelastaa maailman hyvän ja pahan välisessä taistelussa, johon liittyvät mikrosirut, avaruusoliot ja pedofiilit. Jotkut ovat kuvailleet lukukokemuksiaan sanalla ”wow” ja jakavat ihmiset valaistuneisiin ja niihin, jotka vaeltavat vielä pimeydessä. Luulen, että heidän kokemuksensa on saattanut muistuttaa sitä iltaa teininä, kun minusta tuntui hetken siltä, että vau, kaikki on selitetty puolestani.

Parikymppisenä olin kesätöissä tarjoilijana. Työhaastattelussa näytettiin propagandavideo, jossa korealainen kirkonmies pelastaa maailman, ja edellytettiin, ettei minulla ole poikaystävää. Tarvitsin työn, joten valehtelin heilastani ja piilotin tatuointini. Ravintola oli muuten asiallinen. Johtaja haali työntekijöitä uskonseuran jumalanpalveluksiin, hänen apurinsa tyrkytti mielipidettään LGBT-väen ”luonnonvastaisuudesta”, eikä lakisääteisiä lisiä maksettu koskaan.

Ensimmäinen uskontokokemukseni ei ollut ahdistava, mutta jälkimmäinen oli. Sitten vielä seurasi kenttäpiispa Pekka Särkiön epäonnistunut kolumni, joka tuntui määrittävän sukupuoleni edustajat hellan ja synnytyssairaalan väliin.

Elämässäni on ollut uskovia ihmisiä, joita kunnioitan syvästi. Siksi on muistettava erottaa toisistaan usko, uskonto ja uskonnolliset yhteisöt.

Kun ihmiset muodostavat yhteisön, on luonnollista, että ryhmässä syntyy hierarkioita ja niihin liittyvää vallankäyttöä. Kun maallinen vallankäyttö perustuu auktoriteettiin, joka lainataan abstraktiolta, on ulkopuolisen vaikeaa ymmärtää sitä. Ei kukaan voi kai koskaan päättää toisen puolesta, mihin ihminen pohjimmiltaan uskoo. Ongelma ei siis ole uskomisessa vaan ihmisryhmissä. Vaikka sitten uskoisi lentävään spagettihirviöön.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?