Helsingin olisi jo aika luopua avoroskiksista - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Helsingin olisi jo aika luopua avoroskiksista

Lintujen roskaruokailu vähenisi, jos avoroska-astiat vaihdettaisiin kannellisiin.

Julkaistu: 29.6. 2:00

Koronakevät noutoruokineen ja puistopiknikeineen lisäsi roskaamista kaupungissa. Jäteastioita on joillakin alueilla liian vähän, liian harvassa ja väärissä paikoissa.

Välinpitämättömät ihmiset roskaavat, mutta niin tekevät myös kaupunkilaislinnut, jotka osaavat hyödyntää avoroskisten mahdollistamaa pikaruokatarjoilua – ja avoroskiksia on Helsingissä paljon.

Ehdotan, ettei kaupunki enää hankkisi avoroskiksia ulkotiloihin. Kannelliset ja läpälliset astiat auttavat pitämään lintujen roskaruokailun kurissa. Ehdotan myös, että kaupunki alkaisi aktiivisesti vaihtaa avoroskiksia kannellisiin. Tiedän, että ideaa vastustetaan kustannussyistä, mutta ajan kanssa kannelliset roska-astiat maksanevat itsensä takaisin.

Olen vuosia kerännyt roskia vapaaehtoisesti. On turhauttavaa löytää kerta toisensa jälkeen edellisenä iltana keräämänsä roskat aamulla roskiksen ympärille leviteltyinä. Miten mahtaakaan turhauttaa työntekijöitä, jotka vastaavat kaupunkiympäristön siisteydestä.

Kaupungin soisi myös lisäävän tumppiroskiksia ainakin vilkkaimmille paikoille. Kaupunki väittää Savuton Helsinki -ohjelmaan vedoten, että tuhkisten tarjoaminen lisää tupakointia. En usko sitä. Harva myöskään lopettaa tupakointia tuhkisten puutteessa, ja maahan heitettyjen tumppien määrä kasvaa. Tupakantumppi on maailman yleisin roska, eikä se maadu vaan muuttuu mikromuoviksi, joka levittää sisältämiään myrkkyjä maaperään ja sieltä eläimistöön.

Yksi tapa vähentää tumppien määrää ympäristöstä on miniroskis, jonka on Suomessa lanseerannut Roska päivässä -liike. Tumpit sammuvat ilmatiiviissä pienessä rasiassa, ja rasian voi turvallisesti tyhjentää sekajätteeseen ja käyttää uudelleen.

Anu Harju

kaupungin puistokummi, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?