Päätin, etten jätä toista yksin surun hetkellä - Mielipide | HS.fi
Mielipide|Lukijan mielipide

Päätin, etten jätä toista yksin surun hetkellä

Lapsen menettämisen lisäksi jouduin huomaamaan, että useimmat ihmiset mieluummin väistivät kuin kohtasivat.

Julkaistu: 30.6. 2:00

Kiitos toimittaja Marianne Riialin hienosta esseestä ”Pahin tapahtui meille” (HS 11.6.), jossa hän rehellisesti ja osuvasti kertoi siitä, mitä ihmiselle ja hänen ympäristölleen tapahtuu, kun lapsi kuolee.

Vaikka omasta menetyksestäni on kulunut 23 vuotta, ei ole päivääkään, jolloin en muistaisi, mitä oli ja mitä on nyt. Ne asiat, joista Riiali esseessään kirjoitti, ovat aivan samoja kuin omat kokemukseni liki neljännesvuosisata sitten. Kuolema ja suru eivät ole muuttuneet saati poistuneet, vaikka elämme hektisessä ja kehittyneessä digitaalisessa ajassa. Muuttuneen ei näytä myöskään se, miten sureva kohdataan.

Voin allekirjoittaa joka kohdan Riialin esseessä. Se tyhjyyden tunne, kun joutui menetyksen ohella huomaamaan useimpien ihmisten ennemmin väistävän kuin kohtaavan, oli musertava ja suorastaan kauhistuttava. Hyvinäkin ystävinä pitämäni ihmiset sivuuttivat vaikenemalla minulle sillä hetkellä maailman tärkeimmän asian.

Tavallaan ymmärrän ja ymmärsin jo silloin heitä ja heidän reaktioitaan. En voinut sitä kuitenkaan hyväksyä. Kun selvisin pahimmasta surustani, päätin, etten koskaan jätä kohtaamatta läheistä ihmistä hänen surunsa hetkellä. Iloon osallistun totta kai myös. Se on helppoa ja mieluisaa meille kaikille.

Mutta surussa mukana kulkeminen on se kohta, jossa ihmisyys ja usein myös ystävyys punnitaan. Elämä jatkuu, kuten myös Riiali esseessään kirjoitti. Koskaan se ei palaa ennalleen, mutta miksi pitäisikään? Syvä kriisi, kuolema, vakava sairaus tai jokin muu merkitsee monien kriisiin joutuneiden kohdalla elämän kääntöpistettä, jossa kaikki asiat arvioidaan uudelleen. Ja hyvä niin.

Oman elämäni voisin kiteyttää sanomalla, etten koskaan toivonut itselleni helppoa osaa. Sellaista en saanutkaan, mutta sain ihanan, elämisen arvoisen elämän, josta voin olla kiitollinen ja jota en vaihtaisi pois.

Satu Rautiainen

Karjaa

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Elämä| Eiväthän lapset Suomessa kuole, ajatteli toimittaja Marianne Riiali, kunnes pahin tapahtui juuri hänelle – Lapsen kuolema opetti jotain, mitä hän toivoisi kaikkien meistä tietävän

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Mielipide

Luitko jo nämä?